You are currently viewing Matias Tuomi ESRC:n uudeksi toiminnanjohtajaksi

Matias Tuomi ESRC:n uudeksi toiminnanjohtajaksi

Matias Tuomi on valittu ESRC:n uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.7.2022 alkaen. Matias aloittaa tehtävässä Topias Aallon seuraajana. Topias toimi ESRC:n toiminnanjohtajana kaksi vuotta. ESRC haluaa kiittää Topiasta suuresta työpanoksesta ja vastuullisesta toiminnan toteuttamisesta vaikeana korona-aikana. Seura toivottaa Topiakselle kaikkea hyvää jatkoon väitöskirjan teossa ja mahtavaa kesää nuoren perheen kanssa. Kentällä nähdään.

Matias Tuomi on seuran pitkäaikainen jäsen ja toiminut seurassa monessa roolissa. Jäseneksi hän liittyi 1992, kun seura toimi vielä Niittykummun Squash-hallissa. Matias pelasi juuri päättyneellä ammattilaisurallaan yli 16 vuotta ammattilaisena kiertäen maailmaa, edustaen Suomea maajoukkueessa EM- ja MM-kisoissa vuodesta 2003 lähtien. ESRC:ssä Matias on valmentanut juniori- ja aikuisryhmiä teini-iästä lähtien ja valmentanut mm. Emilia Korhosen pienestä juniorista naisten maajoukkueeseen ja ammattilaiskentille asti. Lisäksi Matias on toiminut miesten liigajoukkueen kapteenina. Päättyneellä kaudella Matiaksen luotsaama joukkue voitti jo 10. Suomen mestaruutensa. Toiminnanjohtajaksi Matias oli helppo valinta vahvan laji- ja seuratuntemuksen takia.

Matias kommentoi valintaansa seuraavasti: ”On ilo ja kunnia aloittaa rakkaassa seurassa toiminnanjohtajana. Tämä on minulle luonnollinen jatkumo uralle. Olen maailmaa kiertäessäni nähnyt kaikenlaista squashseuraa ja hallia sekä kerännyt kokemuksia ja ideoita joita toivottavasti nyt pääsemme toteuttamaan myös ESRC:ssä. Odotan innolla, että pääsen yhdessä jäsenistön ja muiden aktiivien kanssa kehittämään seuran toimintaa, tarjoten entistä monipuolisempaa ja mukaansatempaavaa palvelua squashin harrastajalle pääkaupunkiseudulla. Mailapeleissä on kauttaaltaan menossa kova buumi ja kysyntä on tällä hetkellä kova. Yritetään tätä myös hyödyntää squashissa paremmin ja saada uudet harrastajat löytämään tapahtumien ja kurssien kautta squashkentille. Topiakselle myös henkilökohtaisesti iso kiitos hienosta perehdyttämisestä. Uutta opittavaa on tullut todella paljon. Yritetään näitä kaikkia sisäistää kesän aikana ennen kuin kausi pyörähtää vauhdilla käyntiin elokuussa.”

Matias toimii tällä hetkellä myös seuran valmentajana maanantaisin sekä osana sunnuntain valmennustiimiä. Matias on Squashliiton alle 15-vuotiaiden ja U23-ryhmän maajoukkuevalmentaja. Tämän lisäksi Matias toimii myös Targa Arenalla Grani Tenniksen mailapeli-iltapäiväkerhon ohjaajana, jossa Matiaksen vahva squashtausta auttaa tutustuttamaan lapsia myös squashin pariin.