ESRC:n tiedote koronavirukseen liittyen – ESRC bulletin regarding corona virus 11.4.2020

ESRC:n lähikontaktissa tapahtuva toiminta tauolla ainakin 13.5.2020 asti

ESRC ry suhtautuu vakavasti ja vastuullisesti liikkeellä olevan koronaviruksen (COVID-19) asettamaan terveysuhkaan. ESRC ry:n hallitus on päättänyt jatkaa seuran lähikontaktissa tapahtuvaa harjoitus- ja kilpailutoiminnan keskeytystä ainakin 13.5.2020 asti.

Toiminnan keskeytyksen jatkaminen tarkoittaa seuraavaa:
• ESRC:n kaikki lähivalmennusryhmät ovat tauolla ainakin 13.5.2020 asti
• ESRC ei järjestä kilpailutoimintaa enää kevätkaudella 2020, myös Squashmestari 2020 on peruttu
• ESRC:n aloittelijoiden squashkursseja ei järjestetä enää kevätkaudella 2020
• koululaisryhmien squashkokeiluja ja -kerhoja ei järjestetä enää kevätkaudella 2020
• ESRC:n The Leiri 1.-5.6.2020 on peruttu

ESRC:n kaikki valmennus- ja seurailtakentät on annettu myyntiin sekä Esport Centerissä että Kivenlahti Squashissa 13.5. asti seuralle aiheutuvien mittavien taloudellisten tappioiden pienentämiseksi, joten esim. seurailtakentät eivät välttämättä ole 100-prosenttisesti jäsenistön käytettävissä. ESRC ei kannusta seuran jäsenistöä käymään seurailloissa, mutta niin kauan kuin hallit ovat avoinna eikä valtioneuvosto ole toimintaa kieltänyt, niin ei ESRC:kään kiellä jäsenistöä käymästä seurailloissa. Älä käy seuraillassa, jos sinulla on mitään flunssan tyyppisiä oireita, kuulut riskiryhmään tai lähipiirissäsi on koronatapaus / koronaepäily!

Tiedoksi valmennusryhmäläisille + heidän huoltajilleen:
ESRC on lähettänyt kevätkauden valmennuslaskut ryhmissä treenanneille ajalta 6.1.-13.3.2020 eli viikoilta 2-11, jolloin lähivalmennustoiminta on vielä ollut käynnissä. Sen jälkeen päävalmentajamme Tommi Lind on lähettänyt kaikille valmennusryhmissä mukana olleille maksuttomia linkkejä kotioloissa toteutettaviin laji- ja oheistreeneihin. Pääsiäispyhien aikana julkaistaan vielä viimeinen, seitsemäs maksuton treeni. Koko seuran jäsenistölle tullaan tarjoamaan 20.4. alkavia maksullisia etävalmennuspaketteja. Niistä lähetämme pian lisää tietoa.

Lisäksi tiedotamme muista vapaaehtoisista tavoista tukea ESRC:tä koronapandemian aiheuttamien taloushaasteiden keskellä.

Seura tiedottaa toiminnan jatkumisesta ja tilanteen mahdollisesta muuttumisesta sähköpostitse, verkkosivuillaan ja Facebookissa. Jäseniä pyydetään seuraamaan tiedotuskanavia. Lisätietoja toiminnan keskeyttämisestä antaa toiminnanjohtaja Raila Luhtala, raila.luhtala@esrc.fi, puh. 050-5553978.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä osoitteessa www.thl.fi.

ESRC will cease operations at least until 13.5.2020

ESRC ry takes seriously and responsibly the health threat posed by the coronavirus in circulation (COVID-19). ESRC board has decided to suspend all training and competition activities in near contact at least until May 13, 2020.

Suspension means:
• No ESRC training groups at least until May 13, 2020
• No more ESRC competitions in spring season 2020, Squashmestari 2020 is also cancelled
• No more ESRC beginners’ squash courses in spring season 2020
• No more squash for school groups in spring season 2020
• The Leiri by ESRC 1.-5.6.2020 has been cancelled

All ESRC training and club night squash courts have been placed on sale until 13.5. to limit the vast financial losses that will occur to ESRC. Due to this club night courts may not be available as usual. ESRC is not encouraging members to attend club nights, but as long as Esport Center and Kivenlahti Squash remain open and Finnish government hasn’t prohibited this type of activity ESRC will not forbid members from using club night courts. Don’t attend club nights if you have any flu symptoms, belong to a risk group or there has been a suspected or diagnosed corona case within your contact circle.T

Info for training group members + their parents:
ESRC has sent invoices for spring season coaching during 6.1.-13.3.2020 i.e. weeks 2-11, when coaching has still been ongoing. After that our head coach Tommi Lind has sent complimentary links to squash and fitness training videos to be done at home. He’ll send the last, seventh complimentary video link during Easter holiday. After that all ESRC members will be offered chargeable remote coaching packages starting from 20.4. onwards. More info coming soon.

In addition we will inform you soon about voluntary ways to support ESRC financially during the vast economic difficulties introduced to ESRC by corona pandemic.

ESRC will inform about the continuation of activities and possible changes in the situation via e-mail, website and Facebook. Members are asked to follow these channels. For more information on the suspension, please contact Raila Luhtala, Executive Director, raila.luhtala@esrc.fi, p. 050-5553978.

The National Institute for Health and Welfare (THL) monitors the national and international situation and provides guidance on infection prevention at www.thl.fi.


Alla aiempi 23.3.2020 tiedote – Below previous 23.3.2020 bulletin

ESRC:n toiminta tauolla ainakin 13.4.2020 asti

ESRC ry suhtautuu vakavasti ja vastuullisesti liikkeellä olevan koronaviruksen (COVID-19) asettamaan terveysuhkaan. Suomen valtioneuvoston viime viikolla tekemien uusien linjausten johdosta on ESRC ry päättänyt jatkaa seuran harjoitus- ja kilpailutoiminnan keskeytystä ainakin 13.4.2020 asti.

Toiminnan keskeyttäminen tarkoittaa seuraavaa:
• ESRC:n kaikki harjoitusryhmät ovat tauolla ainakin 13.4.2020 asti
• ESRC ei järjestä kilpailutoimintaa ainakaan ennen 14.4.2020
• ESRC:n aloittelijoiden squashkurssit ovat tauolla ainakin 13.4.2020 asti
• koululaisryhmien squashkokeilut ovat tauolla ainakin 13.4.2020 asti

ESRC:n kaikki valmennus- ja seurailtakentät on laitettu myyntiin 13.4. asti seuralle aiheutuvien mittavien taloudellisten tappioiden pienentämiseksi, joten esim. seurailtakentät eivät välttämättä ole 100-prosenttisesti käytettävissä. ESRC ei kannusta seuran jäsenistöä käymään seurailloissa, mutta niin kauan kuin hallit ovat avoinna eikä valtioneuvosto ole toimintaa kieltänyt, niin ei ESRC:kään kiellä jäsenistöä käymästä seurailloissa. Älä käy seuraillassa, jos sinulla on flunssan tyyppisiä oireita, kuulut riskiryhmään tai lähipiirissäsi on koronatapaus / koronaepäily!

Tiedoksi harjoitusryhmäläisille + heidän huoltajilleen:
ESRC tulee lähettämään tällä viikolla kevätkauden valmennuslaskut ryhmissä treenaaville ajalta 6.1.-13.3.2020 eli viikoilta 2-11, jolloin valmennustoiminta on vielä ollut käynnissä. Lisäksi valmennusryhmissä oleville tarjotaan mahdollisuus osallistua seuralle viikoilta 12-15 aiheutuviin kustannuksiin maksamalla myös noiden viikkojen valmennustoiminnasta omien taloudellisten voimavarojen mukaan. Tämä osallistuminen on vapaaehtoista, mutta erittäin toivottavaa, jotta seuramme ei ajautuisi taloudelliseen ahdinkoon poikkeusolojen pitkittyessä. Jos sinulla on mahdollisuus maksaa isompaa valmennusmaksua, niin tee se! Kustannuksiamme ovat erityisesti päävalmentajamme Tommi Lindin palkkaus sivukuluineen sekä squashkenttävuoromme kahdella hallilla, jotka joudumme maksamaan viikon 22 loppuun asti, vaikkei toiminta olisikaan käynnissä. Toivomme kovasti voivamme jatkaa päävalmentajamme palkanmaksua keskeytyksettä varmistaaksemme valmentajaresurssimme myös ensi kaudelle. Kevään valmennuskauden lopun (viikot 16-22) sekä kesätreenien osalta tiedotamme lisää myöhemmin.

Ota yhteys raila.luhtala@esrc.fi, jos haluat tukea ESRC:tä taloudellisesti tänä vaikeana aikana, vaikket valmennusryhmässä olisikaan tai sinulla on käyttökelpoinen idea seuran taloudellisen tilanteen parantamiseksi!

ESRC on jo lähettänyt valmennusryhmäläisilleen yhden ja tulee lähettämään lisää ESRC:n päävalmentajan koti- ja ulkotreenivideoita pitämään yllä fyysistä aktiivisuutta sekä kohottamaan mielialaa. Seuraa sinulle saapuvia sähköpostiviestejä ja ole yhteydessä tommi@esrc.fi, jos et ole videolinkkiä saanut!

Käynnissä olevia squashkursseja sekä koululaisryhmien squashkokeiluja (mm. Squashmestari) jatketaan myöhemmin tiedotettavana ajankohtana. Seura tiedottaa toiminnan jatkumisesta ja tilanteen mahdollisesta muuttumisesta sähköpostitse, verkkosivuillaan ja Facebookissa. Jäseniä pyydetään seuraamaan tiedotuskanavia. Lisätietoja toiminnan keskeyttämisestä antaa toiminnanjohtaja Raila Luhtala, raila.luhtala@esrc.fi, puh. 050-5553978.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä osoitteessa www.thl.fi.

ESRC will cease operations at least until 13.4.2020

ESRC ry takes seriously and responsibly the health threat posed by the coronavirus in circulation (COVID-19). Due to the Finnish Government’s new guidelines issued last week, ESRC has decided to suspend club’s training and competition activities at least until April 13, 2020.

Suspension means:
• No ESRC training groups at least until April 13, 2020
• No ESRC competitions before April 14, 2020
• No ESRC beginners’ squash courses at least until April 13, 2020
• No squash for school groups at least until April 13, 2020

All ESRC training and club night squash courts have been placed on sale until 13.4. to limit the vast financial losses that will occur to ESRC. Due to this club night courts may not be available as usual. ESRC is not encouraging members to attend club nights, but as long as Esport Center and Kivenlahti Squash remain open and Finnish government hasn’t prohibited this type of activity ESRC will not forbid members from using club night courts. Don’t attend club nights if you have any flu symptoms, belong to a risk group or there has been a suspected or diagnosed corona case within your contact circle.

Info for training group members + their parents:
This week ESRC will send invoices for spring season coaching during 6.1.-13.3.2020 i.e. weeks 2-11, when coaching has still been ongoing. In addition you will be offered an opportunity to pay for weeks 12-15 as well according to your own financial resources. This latter is totally voluntary but highly appreciated to avoid deep financial difficulties due to the corona situation. If you have the opportunity to pay a higher coaching fee please do it! The expenses occurring to ESRC are mainly head coach Tommi Lind’s salary and our unused squash courts in Esport and Kivenlahti that will need to be covered until end of week 22 even when there’s no coaching going on. We strongly hope that we can continue to pay uninterrupted salary to our head coach to secure our coaching resources for next season as well. We will send further info regarding the rest of the spring season (weeks 16-22) and summer training later.

Please contact raila.luhtala@esrc.fi if you are willing to support ESRC financially during this difficult time or you have a useful idea to improve ESRC’s financial situation!

ESRC has already sent one and will send further home/outside training videos to all in our coaching groups to keep your activity levels and spirits as high as possible. Follow your emails and contact tommi@esrc.fi if you haven’t received the first video link!

Current squash courses and squash visits of school groups (incl. Squashmestari) will be continued at a later time. The club informs about the continuation of activities and possible changes in the situation via e-mail, website and Facebook. Members are asked to follow these channels. For more information on the suspension, please contact Raila Luhtala, raila.luhtala@esrc.fi, p. 050-5553978.

The National Institute for Health and Welfare (THL) monitors the national and international situation and provides guidance on infection prevention at www.thl.fi.

Alla aiempi 13.3.2020 tiedote – Below previous 13.3.2020 bulletin

ESRC:n toiminta tauolla 29.3.2020 asti

ESRC ry suhtautuu vakavasti ja vastuullisesti liikkeellä olevan koronaviruksen (COVID-19) asettamaan terveysuhkaan.

Suomen valtioneuvoston torstaina 12.3.2020 antamien linjausten johdosta on ESRC ry päättänyt keskeyttää seuran harjoitus- ja kilpailutoiminnan 29.3.2020 asti. Seuran hallituksen tekemä linjauksen taustalla on valtioneuvoston suositus rajoittaa tartuntojen vähentämiseksi ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. 

Toiminnan keskeyttäminen tarkoittaa seuraavaa:

  • ESRC:n kaikki harjoitusryhmät ovat tauolla 29.3.2020 asti
  • ESRC ei järjestä kilpailuja 29.3.2020 asti
  • ESRC:n aloittelijoiden squashkurssit ovat tauolla 29.3.2020 asti
  • koululaisryhmien squashkokeilut ovat tauolla 29.3.2020 asti

Harjoitusryhmien keskeyttämisestä ei anneta hyvitystä, koska toiminnan keskeyttäminen perustuu valtioneuvoston suositukseen rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa. Seura ei myöskään pysty vähentämään mm. kenttien vuokrakustannuksiaan siitä huolimatta, että harjoituksia ei järjestetä.

28.3. pelattavaksi suunniteltu Espoo Women’s Open 2020 perutaan ja tähän mennessä ilmoittautuneet saavat kilpailumaksunsa takaisin. EWO pyritään järjestämään myöhemmin tämän vuoden aikana. Squashliitto tiedottaa erikseen Squashliigan toteutumisesta (www.squash.fi).

Käynnissä olevia squashkursseja sekä koululaisryhmien squashkokeiluja (mm. Squashmestari) jatketaan myöhemmin tiedotettavana ajankohtana.

Seuraillat jatkuvat mikäli Esportin ja Kivenlahden squashhallit ovat avoinna. Älä osallistu seurailtaan, jos olet millään tavoin sairaana, sinulla on todettu koronavirustartunta tai epäilet altistuneesi tartunnalle.

Seura tiedottaa toiminnan jatkumisesta ja tilanteen mahdollisesta muuttumisesta sähköpostitse, verkkosivuillaan ja Facebookissa. Jäseniä pyydetään seuraamaan tiedotuskanavia.

Lisätietoja toiminnan keskeyttämisestä antaa toiminnanjohtaja Raila Luhtala, raila.luhtala@esrc.fi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä osoitteessa www.thl.fi.

ESRC will cease operations until 29.3.2020

ESRC ry takes seriously and responsibly the health threat posed by the coronavirus in circulation (COVID-19).

Due to the Finnish Government’s guidelines issued on Thursday March 12, 2020, ESRC has decided to suspend club’s training and competition activities until March 29, 2020. The policy adopted by the club’s government is based on Finnish Government’s recommendation to limit non-essential activities such as close contact in recreational activities and other leisure activities to reduce infection.

Suspension means:

  • No ESRC training groups until March 29, 2020
  • No competitions until March 29, 2020
  • No beginners’ squash courses until March 29, 2020
  • No squash for school groups until March 29, 2020

No refund will be given for suspending the training groups since the break is based on the recommendation of Finnish Government to cease all non-essential activities. ESRC will also not be able to reduce the cost of squash courts it needs to pay.

Espoo Women’s Open on 28.3. will be cancelled and entry fees will be returned. We will try to organize EWO later this year. Finnish Squash Association will inform about the actions taken regarding Squash League (www.squash.fi).

Current squash courses and squash visits of school groups (incl. Squashmestari) will be continued later.

Club nights will continue if squash facilities Esport Center and Kivenlahti Squash stay open. Don’t participate if you are in any way ill, you have been contracted with corona virus or you suspect that you have been contracted.

The club informs about the continuation of activities and possible changes in the situation via e-mail, website and Facebook. Members are asked to follow these channels.

For more information on the suspension, please contact CEO Raila Luhtala, raila.luhtala@esrc.fi.  

The National Institute for Health and Welfare (THL) monitors the national and international situation and provides guidance on infection prevention at www.thl.fi.

  • Facebook
  • Twitter
  • email
 

Kommentoi artikkelia »»

Kommentoija admin. Kirjaudu ulos »»