ESRC:n junnumestikset pelattiin 27.5.2012

ESRC:n juniorit ottivat taas mittaa toisistaan mestisten merkeissä Esportissa sunnuntaina 27.5.2012. Eri sarjoissa pelasi yhteensä 45 junnua, kun muutama pelasi kahdessa sarjassa. Paikalla oli kaikkiaan 49 ESRC:n junnupelaajaa, nuorimmat squashkoululaiset osallistuivat taitorataan. Tunnelma oli erittäin vauhdikas kentällä ja sen ulkopuolella.

Kisoissa oli paikalla myös tuore Euroopan mestari, Suomen miesten ykkönen, Olli Tuominen, joka vastaili Atte Marttisen ja Oliver Palmqvistin tiukkoihin squashaiheisiin kysymyksiin. Myös Suomen naisten ykköstä, ESRC:n Emppa Soinia tentattiin poikien toimesta.

Katso kisojen kuvakavalkadia (lue lisää…)

Olli Tuominen voitti EM-kultaa 2012!

ESRC:n Olli Tuominen (PSA23) on saavuttanut EM-kultaa voittamalla finaalissa selkein 3-0 (11-8, 11-9, 11-3) numeroin Espanjan Borja Golanin (PSA20). Pronssia voitti Saksan Simon Rösner (PSA19) kukistamalla Ranskan Mathieu Castagnetin (PSA42).

Naisten Euroopan mestaruuden voitti Ranskan Camille Serme finaalivoitollaan Hollannin Natalie Grinhamista 3-1. Pronssi ripustettiin Tsekin Lucie Fialovan kaulaan.

Kilpailut käytiin Suomen Squashliiton järjestäminä Helsingin uudessa Talihallissa ja muut suomalaiset kilpailuissa mukana olivat: Saara Valtola, Emilia Soini, Emilia Korhonen, Henrik Mustonen, Matias Tuomi, Janne Järvinen, Jaakko Vähämaa sekä Tatu Knuutila. Lisää kisatunnelmia squash.fi:n EM-kisasivustolta.

ESRC onnittelee Ollia upeasta saavutuksesta!!!

Jarkki Jaakkolalle ansiomitali kultaisin ristein

Squashin EM-kilpailuissa jaettiin finaalipäivänä aiemmin tänä vuonna liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille myönnetyt ansiomerkit. ESRC:n Jarkki Jaakkola nouti hänelle myönnetyn ansiomitalin kultaisin ristein komeasti univormu päällä. ESRC onnittelee Jarkkia!

Squashin parissa ansioituneita palkittiin kaikkiaan kymmenen henkilöä. Katso muut ansiomerkkien saajat www.squash.fi:stä.

Tervetuloa ESRC:n junnumestiksiin 27.5.2012!

ESRC:n perinteiset juniorien mestaruuskilpailut pelataan Esport Centerissä sunnuntaina 27.5.2012 klo 10.30 – 15. Ilmoittautuminen on nyt päättynyt! Tapahtumaan on ilmoittautunut 52 ESRC:n junnua. Kilpailuluokkien osallistumismaksu on 10€, taitorata on maksuton. Tervetuloa kaikki junnut pelaamaan + vanhemmat, mummit ja kummit mukaan kannustamaan! Kilpailujen pääjärjestäjinä junioripäällikkömme Mannu Värre ja päävalmentajamme Markku Hyrske.

Luvassa mm. arpajaiset, pelaajahaastatteluja, varustetarjouksia. Lue tarkemmin oheisesta kilpailukutsusta.

Kilpailukutsu | Ilmoittautuneet

Kuukausiskabojen kausi 2011-2012 paketissa!

Samaan aikaan kuin Hartwall Areenalla pelattiin mm-välierä Suomi-Venäjä, pelattiin Esport Centerissä kauden 2011-2012 ESRC:n Kuukausiskabojen finaali. Tapahtumien päällekäisyys vaikutti osanottajamäärään tuntuvasti, mutta saatiin kuitenkin yksi lohkollinen hyviä pelejä. Nämä toukokuun skabat voitti Topias Aalto,  koko kauden yhteiskilpailun voittajaksi kruunattiin Tapio Jokinen (kuvassa). Tsempparipalkinnon sai Hessu Hassinen.

(lue lisää…)

Hartwall Jaffa Cup 2011-2012

Kauden 2011-2012 lopputilanne on luettavissa tästä,
kilpailukutsu tästä ja säännöt tästä.

Osakilpailut on kerrottu järjestyksessä:
6. 05.05.2012
5. 10.03.2012
4. 11.02.2012
3. 10.12.2011
2. 15.11.2011
1. 10.09.2011

Luokkien parhaista saivat mitalin ne, jotka olivat käyneet vähintään puolessa osakilpailuista. (lue lisää…)

Matias Tuomi ja Pia Ojala ESRC:n mestarit 2012!

2.Tatu Knuutila, 1.Matias Tuomi, 3.Jaakko Vähämaa

Taistelijan Malja: Ville Salkala (vas.)

ESRC:n mestikset pelattiin tänään 28.4. Sarjoista järjestettiin lopulta MI, M50 ja NI. Osanottajia oli varsin kiitettävä määrä paikalla, yhteensä 33 pelaajaa: Miesten kilpasarjassa oli 20 pelaajaa (ml. naisten mestari Pia Ojala), yhdistetyssä naisten sarjassa 5 + naisten kanssa pelannut Elias Korhonen MII-sarjan puuttuessa, sekä M50-sarjassa 7. Miesten kilpasarjan finaalissa Matias Tuomi voitti Tatu Knuutilan 3-1, naisten finaalissa Pia Ojala voitti Katariina Berggrenin 3-0 ja M50-sarjan finaalissa Risto Penttilä kaatoi Anssi Okkosen.

(lue lisää…)

Grasshopper Cup 2012, Sveitsi

ESRC:n Olli Tuominen (PSA 22) aloitti Sveitsin Zurichissä pelattavan 25000 USD:n kilpailun kohtaamalla Australian Steve Finitisin (PSA 77). Tuominen joutui todella tiukille, mutta voitti ottelun erin 3-2 (12-10,15-17,5-11,12-10,11-4). 2. kirroksella Tuominen kohtasi kilpailun yhdeksänneksi sijoitetun Englannin Charles Sharpesin. (PSA 88), jonka Olli kukisti erin 3-0 (11-8,11-6,11-7). Semifinaalissa vastaan tuli kilpailun 1. sijoitettu Englannin Daryl Selby (PSA 11). jolle Olli joutui taipumaan erin 0-3 (8/11, 5/11, 6/11) (lue lisää…)

Mestisten kaavion sijoituksista kova kilpa?

Viimeistä viikkoa viedään – vieläkö ehdit voittaa haastepelejä ja nousta kahdeksan sijoitetun joukkoon? Tällä kertaa seedauksilla on todella merkitystä, sillä mukana ovat mm. Matias Tuomi ja Janne Järvinen, tuoreet Sm #2 ja #3, jotka ansaitsevat näillä näkymin ESRC:n rankinglistan perusteella ykkös- ja kakkossijoitetun paikat. Tilanne maanantaina 23.4. n. klo 18 ilmoittautuneiden kesken oli…

(lue lisää…)

Jättimenestys ESRC:lle Oulun SM-kilpailuissa

ESRC:n Olli Tuominen ja Emppa Soini ottivat kirkkaimmat mitalit Oulussa 20.-22.4.2012 pelatuissa SM-kilpailuissa. Tuominen kukisti ESRC:n Matias Tuomin 3-0 finaalissa. Emppa Soini otti myöskin puhtaan 3-0 voiton Mikkelin Saara Valtolasta, mutta voitto oli kovan työn takana. Viimeinen erä oli todellinen trilleri, jonka Emppa voitti pistein 17-15. ESRC:n menestystä täydensivät pronssia ottanut Janne Järvinen, joka kukisti pronssiottelussa ESRC:n Tatu Knuutilan 3-1. Emilia Korhonen sijoittui neljänneksi naisten yleisessä luokassa.