Olli Tuominen voitti Pacific Athletic Club Open USA:ssa

Olli Tuominen (PSA 23) taisteli uransa kymmenennen PSA World Tour turnausvoiton Yhdysvaltain Redwoodissa pelatussa 22000$:n Pacific Athletic Club Openissa. Finaalissa Tuominen kukisti kilpailun toiseksi sijoitetun Kanadan Shahier Razikin (PSA 32) suoraan kolmessa erässä 11-7, 11-2, 12-10.
razik shahier

Ensimmäisen erän tasaisen tahkonnan jälkeen Tuominen voitti toisen erän selvin numeroin. Kanadalainen paransi kuitenkin otteitaan kolmannessa erässä ja Tuominen pystyi hädin tuskin vastaamaan vastustajansa tarkentuneeseen peruspeliin. Erää edettiin tasapistein aina kanadalaisen eräpalloon saakka, jonka Tuominen onnistui selvittämään. Jatkopallot suomalainen onnistui päättämään näyttävästi kahdella tappolyönnillä vieden erän 12/10 ja koko ottelun 3-0.

Aiemmilla kierroksilla:
Olli Tuominen selvitti tiensä loppuotteluun Yhdysvaltain Redwoodissa voittamalla puolivälierissä Meksikon Arturo Salazarin (PSA 53) tiukassa ottelussa 3–1 (11–8, 6–11, 11–4, 11–6) ja välierissä nykyään Italiaa edustavan, ranskalaissyntyisen Stéphane Galifin (PSA 58) suoraan 3–0 (12–10, 11–3, 11–6). Loppuottelussa Tuominen kohtaa kakkossijoitetun Kanadan Shahier Razikin (PSA 32).
Olli_Tuominen

ESRC:n Olli Tuominen (PSA 23) kohtasi torstaina 25.3.2010 USA:ssa 22000 USD:n PSA-kilpailussa 1. kierroksella Irlannin John Rooneyn (PSA 75) ja otti voiton 3-0 (12/10, 11/3, 11/7).

Seuraavalla kierroksella Tuominen kohtaa kilpailun kuudenneksi sijoitetun Meksikon Arturo Salazarin. (PSA 53)
Arturo Salazar

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja