Tammikuun Kuukausiskabat pelattiin 24.1.2015

Kuukausiskabat oli tammikuussa pakko järjestää yhtä aikaa seniorien Sm-kilpailujen kanssa. Kävijäennätystä ei siksi päästy lähellekään, mutta kaksi jännittävää kaaviota saatiin jälleen kasaan. Ykköskaaviossa neljä pelaajaa pelasi kaikki kaikkia vastaan paras viidestä, kakkoskaaviossa pelattiin peräti kuuden pelaajan lohko paras kolmesta. Myös juniori- ja naisväriä oli mukana.

Arkistokuvassa vasemmalta Tommi, Topias ja Mikko

Tammikuun skabojen kärkikolmikko arkistokuvassa

Ykköskaaviossa pelasivat Tommi Lind, Topias Aalto, Mikko Rautiola sekä villillä kortilla sinne nostettu tuore alle 17-vuotiaiden Suomen mestari Mika Laakkonen. Ykkösdivarilaisia siis vastakkain; kakkosjoukkuen runko ja yksi kolmosjoukkuelainen.

Ensimmäiset ottelut olivat Mika vs. Mikko sekä Topias vs. Tommi. Mikko pääsi lyöntitarkkuudellaan ja pelisilmällään vielä hallitsemaan peliä ja vei ottelun 3-0.

Tommi ja Topias pelasivat tapansa mukaan alusta alkaen vauhdikasta ja tasaista squashia. Erän puolivälissä Tommi pääsi karkuun ja Topias sortui virheisiin. Toinenkin erä mentiin vielä Tommin hallinnassa – lyöntitarkkuus oli koko ajan astetta parempi ja hieman kylmät olosuhteet sopivat hyvin Tommin taktiikkaan. Sitten Topias vaihtoi mailaa, keräsi itseluottamusta ja Tommi hieman nukahti, joten kolmas erä tulikin selvästi Topiakselle numeroin 11-3. Neljännessä oli pitkiä, väsyttäviä palloja. Topias oli hieman enemmän narussa, mutta huikeita seivejä tuli paljon. Seivailu kuitenkin väsytti, ja erän loppu kääntyi Tommille; ottelu 3-1.

Tommi takoi Mikaa vastaan samankaltaiset 3-0 -lukemat kuin Mikkokin. Mika tosin oli ollut hieman flunssainen ja päättikin jättää viimeisen ottelunsa pelaamatta.

Sitten oli vuorossa Mikon ja Topiaksen kohtaaminen. Mikko oli ollut viime aikoina keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä. Topiaksen fyysinen etulyöntiasema on viimeisen vuoden sisään kaventunut. Mikko tuntuu hyödyntävän Topiaksen heikkouksia sekä omia vahvuuksiaan tehokkaasti, mikä voi saada Topiaksen turhautumaan. Topias aloitti terävästi ja pelasi kovalla tempolla, lyöden vähän normaalia kovempaa. Ensimmäinen erä tulikin tiukasti kotiin. Toinenkin erä oli tiukka, mutta se kääntyi lopussa Mikolle. Kolmannessa Topiaksen viime aikaiset turhautumiset Mikkoa vastaan tulivat pintaan ja siitä tuli ”lumierä” Mikolle 11-0. Nyt Topiaksen olisi voitettava kaksi erää putkeen, mutta periksi ei annettu tietenkään. Olosuhteet olivat kummalliset, pallo oli todella kuollut, eikä sitä voinut päästää takalasiin oikeastaan ollenkaan, koska kunnollinen lyönti sieltä oli vaikea suorittaa. Tämä toisaalta nosti Topiaksen keskittymistä, ja peli olikin varsin tarkkaa, joten se riitti neljännen erän voittoon. Viidennessä näytti jo siltä, että Topiaksella on nyt hyvä meno päällä ja itsevarmuutta ja nyt tulee paluu voittojen tielle, mutta 10-7 matsipallotilanteessa sitten tuli seinä vastaan. Kerran oli jo mahdollisuus lyödä krossi tyhjään kenttään Mikon jäätyä etukulmaan jumiin, mutta pallo osui pokaan ja tuli niin hidas lyönti, että Mikko pääsi vielä mukaan. Lopulta 13-11 Mikolle ja Topiakselta kirosanoja…

Mikko ja Tommi kohtasivat ratkaisuottelussa. Mikko tunnetaan tappavista stoppareistaan, ja olosuhteet oli kuin tehty niihin. Toisaalta molemmat pelaavat mielellään hyökkäävää kössiä eivätkä säästele etukentän lyöntejä. Aluksi näytti, että Tommilta loppuvat konstit Mikon stoppareita vastaan, ja eka erä meni 11-8 Mikolle. Toisessa Tommi sitten ilmeisesti keksi jotain ja oli terävämpi lukemin 11-6. Mikko ei saanut Tommin hyvää virettä pysäytettyä, vaikka lähellä se olikin. Kolmas erä 12-10 ja neljäs 11-8 Tommille.

Kakkoskaaviossa oli siis kuusi pelaajaa, ja kaikki pelasivat kaikkia vastaan. Ennakkosuosikkeina matkaan lähtivät Hannu Haanpää ja Harri Pohja, haastajina Ilkka Moilanen, Kari Hakuli, Marko Lappalainen sekä naisedustuksena Pinja Byman. Ennakko-odotukset pitivät aika hyvin kutinsa. Epäilin, että tiistaitreeneissä valmennuksessani käyvä Pinja voisi pärjätä Kari Hakulille, mutta Kari vei 2-0. Hannulta Pinja nappasi ainoan erävoittonsa. Voitot eivät menneet ristiin, vaan Kari jäi yhteen voittoon, Marko metsästi kaksi, Ilkka kolme, ja kärkiväännössä Harri oli tänään Hannua etevämpi pistein 11-7, 11-8. Lähes kaikki ottelut olivat 2-0, ainoastaan Hannu taisteli kaksi kolmieräistä: Pinjaa ja Ilkkaa vastaan. Kakkoskaaviolaiset kiittelivät jälkeenpäin mukavista peleistä.

Tammikuun täydelliset tulokset tästä excelinä

Tammikuun paremmuusjärjestys:

1.Tommi Lind
2.Mikko Rautiola
3.Topias Aalto
4.Mika Laakkonen
5.Harri Pohja
6.Hannu Haanpää
7.Ilkka Moilanen
8.Marko Lappalainen
9.Kari Hakuli
10.Pinja Byman

– Ja sitten jännittävään osuuteen! Kauden kokonaispistetilanne julkaistaan ensimmäistä kertaa. Top 15 näyttää neljän osakilpailun jälkeen tältä:

Nimi, pisteet (osallistumiset)

1.Tapio Jokinen 85,83 (3)
2.Topias Aalto 83,33 (3)
3.Harri Pohja 66,00 (2)
4.Tero Timberg 45,83 (2)
5.Marko Lappalainen 44,56 (3)
6.Juho Vuorinen 42,21 (2)
7.Janne Järvinen 40,00 (1)
8.Tapio Koivu 37,74 (2)
9.Tommi Lind 35,00 (1)
10.Erkki Pyre 31,63 (2)
11.Tuomo Pohjamies 29,17 (2)
12.Hannu Haanpää 26,87 (1)
13.Mikko Rautiola 25,00 (1)
13.Harry Lilja 25,00 (1)
15.Kim Korhonen 23,07 (1)

Seuraavat kuukausiskabat lauantaina 21.2. klo 14.45 Esportissa!

    Kommentoi artikkelia »»

    Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja