Kävin Australian itärannikolla pelaamassa kolme challenger-tason ammattilaiskilpailua. Matka alkoi lokakuun 20. ja kotiin palasin 12.11. Rankingpisteiden kannalta reissu oli pettymys, enkä pystynyt lunastamaan omia odotuksiani PSA-kisojen osalta. Kaaviot olivat haastavia, mutta itsensä ylittämällä ja horjumattomalla pelillä olisi ollut mahdollisuuksia hyvinkin pitkälle tasaisissa kaavioissa. Tällä kertaa en siihen pystynyt ja kokeneemmat pelaajat veivät voiton. Pelikokemusta tuli kuitenkin paljon erimaalaisia ja eri pelityyleillä pelaavia vastaan. Tappioista huolimatta päivät koostuivat kuitenkin pääosin squashista ja harjoittelusta, joten matka oli paitsi mieleinen, myös hyödyllinen.

Pitkän lentomatkan jälkeen saavuin Brisbaneen. Ulkona oli lähemmäs 30 astetta lämmintä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tajusin koneesta ulos astuessani etteivät kaikki pelikassin sisälle pakatut vapaa-ajan vaatevalinnat menneet nappiin. Onnekseni minulle oli järjestetty perhemajoitus mukavassa perheessä n. 20 minuutin ajomatkan päässä hallilta, mikä helpotti kilpailuihin keskittymistä. Talosta löytyi iso piha uima-altaineen sekä useita kotieläimiä ja pusikossa asuskeleva kuristajakäärme, mikä kenties vaikutti hieman halukkuuteeni iltaisin liikkua pihalla. Käärme kuulemma piti myrkylliset käärmeet loitolla, joten sen nähtiin olevan pienempi paha, eikä siihen koskettu. Samassa perheessä majoittui myös kaikkien kolmen kilpailun voittaja tsekkiläinen Jan Koukal sekä sveitsiläinen Lukas Burkhart. Ensimmäinen turnaus pelattiin Northern Suburbs Squash Centerin hallilla. Hallilla ei ollut minkäännäköistä ilmastointia ja ensimmäisinä treenipäivinä huomasi miten eri tavalla pelaaminen kuumassa ja kosteassa hyydyttää. Pikkuhiljaa ilmastoon kuitenkin tottui paremmin ja paremmin ja samalla jetlagistakin pääsi eroon. Jouduin karsimaan pääkaaviopaikasta ja selvitin tien pääkaavioon bye:llä ja 3-0 voitolla paikallisesta kaverista. Pääkaavion 1. kierroksella vastaan tuli turnauksen 3. sijoitettu englantilainen Adam Murrils. Hävisin pelin tiukasti 0-3. Kahdessa ensimmäisessä erässä olin kiinni voitossa saaden eräpallot molemmissa, mutta Adam pystyi kääntämään ne itselleen. Kolmannessa erässä paukut alkoivat loppua ja keho ei vain palautunut palloralleista riittävän nopeasti ja englantilainen sinetöi voiton pistein 11-8. Pelit jatkuivat paikallisessa U21-kilpailussa, jossa sijoituin neljänneksi häviten kahdelle malesialaiselle peräkkäin. Semifinaalissa Hannan Tarmidille 0-3 ja pronssipelissä Gurshan Singhille 2-3.

Seuraava kilpailu pelattiin Caboolturessa. Noin 50 km ajomatkan päässä Brisbanestä. Siellä minua vastassa oli mukava vanhempi pariskunta, jotka pitivät hyvää huolta heidän luonaan asuneista pelaajista. Olin siellä yhdessä skotlantilaisen Jonathan Geekien ja etelä-afrikkalaisen naispelaajan, Milnay Louw’n kanssa. Iltaisin pelasimme biljardia ja söimme hyvin, eikä tekemisestä ollut puutetta. Kävimme myös halloweeninä ovilla keräämässä karkkia, kun meistä huolehtineen pariskunnan lapsenlapsi suostutteli meidät mukaan. Aikamoinen kokemus sekin. Vähän kuin virpominen Suomessa, mutta ei tarvinnut antaa risua! Ehdin myös nähdä kenties enemmän turisteille suunnatun Mooloolaba-rannan, missä otin osaa ’touch rugbyyn’, johon minut pyydettiin mukaan ohi kävellessä. Muutaman harkkapäivän jälkeen karsinnat Caboolture Openiin alkoivat. Voitin ensimmäisellä karsintakierroksella pakistanilaisen Abdul Razzaqin helposti 0-3, mutta toisella karsintakierroksella hävisin australialaiselle Matthew Hopkinille 1-3. Häviäminen karsinnassa oli suuri pettymys, mutta pettymystä hieman vähensi paikallisen $1000 kisan voitto, kun kaadoin finaalissa korealaisen SungYoung Kimin 3-1. Finaalin jälkeisenä päivänä noudatin raamatun oppeja ja pyhitin lepopäivän. Caboolturesta matka taittui junalla South-Bankkiin, missä sijaitsee keskelle kaupunkia rakennettu tekoranta ja allas. Rannan ympäristössä sijaitsi myös erittäin hyviä ruokapaikkoja ja viihtyisä puisto ja siellä koko päivä taittui huomaamatta rannalla leväten ja lukien sekä kävellen ympäriinsä.

Viimeinen PSA-kilpailu pelattiin Mackayssa, jonne suunnistin lentokoneella. Halli näytti ulkoapäin karulta, eikä hallin ympäristössä oikein näyttänyt olevan mitään. Yllätyin kuitenkin positiivisesti astuessani sisään, koska tällä kertaa hallilla oli ainakin jonkinlainen ilmastointi ja halli oli muutenkin viihtyisä. Halli sisälsi myös kymmenkunta keilarataa ja rullaluisteluradan, jolla paikalliset tyttöset pyörivät kuin taitoluistelijat ikään. Taitotaso siellä ei kuitenkaan vastannut ihan sitä mitä Suomen jäillä voi nähdä. Jälleen kerran majoituin perheessä n. 30 min ajomatkan päässä hallilta. Samassa perheessä majoittui myös egyptiläinen Hesham Mohamed Aly. Mietimme miten pääsemme päivisin talolta hallille ja takaisin, koska Etelä-Afrikasta peräisin oleva talon isäntä Rian ei voinut meitä päivän aikana kyyditä töidensä takia. Rian tiedusteli onko minulla tai Heshamilla ajokorttia ja ilmeni että molemmilla on. Hesham kuitenkin myönsi ettei hän tunne liikennesääntöjä, joten avaimet annettiin minulle. Ajokortti myönnetään Egyptissä ilmeisesti vähän eri perustein kuin Suomessa ja Hesham kertoikin matkan aikana, että Egyptissä on mahdollista saada ajokortti istumalla vain kotona ja soittamalla oikealle henkilölle – jännää!

Saimme siis koko loppureissun ajaksi auton käyttöömme mikä oli aika uskomatonta. Ajaminen ensimmäistä kertaa eläessäni vasemmalla puolella oli aluksi outoa, mutta yllättävän nopeasti siihen tottui. Auton automaattivaihteisto helpotti paljon ja kolhuilta vältyttiin. Mackay Openissa olin suoraan pääkaaviossa ja vastaan asettui 4. sijoitettu sveitsiläinen Lukas Burkhart. Olin seurannut hänen pelejään ja myös treenannut pariin otteeseen matkan aikana, joten vastus oli jotenkin tuttu entuudestaan. En pelannut parasta squashiani ja hävisin ottelun 0-3. Vastustaja pelasi sitkeää ja virheetöntä peliä ja sorruin liikaan yrittämiseen ja virheisiin. PSA-pelit olivat näin tältä erää ohitse ja loppureissun ajan harjoittelin enemmän ja kävimme päivisin 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevalla rannalla, kun siihen oli mahdollisuus. Myös Mackayssa järjestettiin paikallinen kilpailu ja osallistuin siihen. Hävisin puolivälierässä samalle malesialaiselle Tarmidille 10-12 viidennessä ja totesin että eiköhän pelit olleet tältä erää tässä, kun matkaa oli yksi päivä jäljellä.

Viimeisenä päivänä sijaisperhe vei minut ja Heshamin Finch Hatton Gorgen kansallispuistoon, kun olin kysellyt mahdollista tekemistä viimeiselle päivälle. 80 km ajomatkan jälkeen saavuimme ikäänkuin sademetsän rajalle, josta lähti luontopolku kohti tuntematonta. Parin kilometrin kävelyn jälkeen metsikössä alkoi kuulua veden ääniä ja iloisia huudahduksia. Hetken päästä äänien lähde selvisi, kun saavuimme keskellä metsää sijaitsevalle altaalle. Metsän läpi kulki puro ja aika ajoin se leveni muodostaen altaita, joihin ihmiset hyppivät puron reunalla sijaitsevilta kallioilta. Vesi tuntui kylmältä ja se viilensi mukavasti, toisin kuin merivesi joka tuntui lämpimämmältä kuin ilma. Hypimme kallioilta alas ja pulikoimme viileässä vedessä ,minkä jälkeen päätimme lähteä vielä luontopolkua eteenpäin kohti toista samankaltaista allasta. Kilometrin kävelyn jälkeen puron reunalle rakennettua polkua pitkin saavuimme lopulta perille. Näky oli aika uskomaton ja tuntui epätodelliselta. Vesi virtasi kirkkaan veden täyttämään altaaseen, jota ympäröi kalliot ja vihreä kasvillisuus. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vietimme siellä vielä tunnin verran aikaa ja lopulta jätimme tämän paratiisin taakse, kun kaikilla meillä nälkä otti vallan. Puisto oli uskomaton elämys ja siellä vietetty päivä ehdottomasti mieleenpainuvin. Olin iloinen, että valitsin tuona päivänä jotain muuta tekemistä squashin sijaan.

Kaiken kaikkiaan reissu oli loistava kokemus ja on se aina mukavaa, kun aurinko paistaa. Tapasin paljon hienoja pelaajia ja muita ihmisiä sekä näin ja koin uusia asioita. Seuraavan kerran pelaan PSA:ta ulkomailla Slovakiassa 13.12.

raportoi Jaakko Vähämaa, PSA 212 (19.11.2013)