Jaakko Uudessa-Seelannissa

psa_logoESRC:n tuorein PSA-ammattilainen, Vähämaan Jaakko oli Uudessa-Seelannissa pelimatkalla 30.8.-15.9.2013. Tässä Jaakon raportti reissusta:

Osallistuin Uudessa-Seelannissa kahteen PSA-turnaukseen. Matkaan lähdin elokuun viimeisinä päivinä ja reissu kesti syyskuun puoleen väliin saakka.

jaakko_palmerston

Ensimmäinen turnaus järjestettiin pikkukaupungissa Palmerston Northissa, jossa jaossa oli $10 000. Palkintorahat ja turnauksesta saatavat pisteet olivat houkutelleet pelaajia ympäri maailmaa Uuden-Seelannin squashpääkaupunkiin Squashgym-hallille. Samalla hallilla pelattiin nuorten maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2006.

Majoituin Palmyssä kilpailuvastaavan perheessä, jossa majoittui myös kolme muuta pelaajaa. Puolalainen Wojtek Nowisz ja uusi-seelantilaiset Martin Knight ja Kashif Shuja. Perhe oli oikein vieraanvarainen ja mukava. Asuntoa ympäröi suuri tila, jossa temmelsi vapaana kymmenittäin eläimiä. Tilan etupihalla oli molemmin puolin lammasaitaukset ja takapihalla kanahäkit. Naapurin pihalla näkyi lehmiä. Oltiin siis ihan maaseudulla!

Parin harjoitteluntäyteisen päivän jälkeen alkoi urakkani karsintojen kautta. Ensimmäisenä vastaan tuli nuori paikallinen pelaaja Thomas Nash. Kaveri löi taitavasti eteen, eikä tehnyt suurta elettä pallolta poistuessaan, mikä tuotti suuria vaikeuksia. Tuomarina toimineet paikalliset pelaajat eivät tähän puuttuneet, joten pallo oli saatava maaleihin. Ottelu meinasi karata käsistä, kun tuntui että pallolle ei yksinkertaisesti päässyt vastustajan jäädessä tielle oman lyöntinsä jälkeen. Olin 2-0 häviöllä ja vastustajalla oli viisi ottelupalloa kolmannessa erässä, mutta onneksi sain taisteltua erävoiton, josta ottelu alkoikin sitten kääntyä. Neljäs ja viides erä pelattiin squashia, jossa tuomarin rooli pelissä jäi vähemmälle, mikä on tietysti pelaajille mukavampaa ja sopi minulle. Thomas alkoi pelin edetessä ja pallojen pidentyessä hidastua ja sortui virheisiin, mitä hän ei ensimmäisissä erissä juurikaan tehnyt. Viimeisessä erässä sain hyvän alun ja vastustajalta loppui usko omaan voittoonsa piste-eron kasvaessa ja erä oli nopeasti ohi. Näin ollen voitin tiukan taiston 3-2.

Toisella karsintakierroksella vastaan asettui Paul Rawden Englannista. Vastustaja oli tyypillinen englantilainen pelaaja. Hän pelasi varmaa ja suoraviivaista peliä, eikä sortunut virheisiin. Peli oli tasaista vääntöä, mutta kaverin virheettömyys ja minulta muutama pakottamaton virhe joka erässä erotti häviäjän ja voittajan. Häviö harmitti, koska vastustaja olisi ollut voitettavissa, jos pelin aikana olisi tajunnut käyttää hyökkäyspaikat eri tavalla ja pelata ajoittain tilanteet varman päälle. Ensimmäinen ja viimeinen erä menivät tiukasti vastustajalle ja toinen niistä olisi pitänyt saada käännettyä kotiin, mistä olisi varmasti saanut tarvittua latausta tuleviin eriin. Näin ei kuitenkaan käynyt tällä kertaa ja Paul voitti ottelun 3-0.

Pelit PSA-kilpailussa loppuivat tällä erää Palmerston Northissa karsinnan toiselle kierrokselle, mutta samanaikaisesti hallilla järjestettiin 1200$ paikallinen amatöörikilpailu, mihin karsijoille ja muutamalle pääsarjaan selvinneelle tarjottiin mahdollisuutta osallistua. Osallistuin kisaan ja sain lopulta pronssia hävittyäni semifinaaliottelun skotlantilaiselle Douglas Kempsellille 0-3.

Turnausjärjestäjät olivat järjestäneet mukavan iltatapahtuman hallin yläkerran baariin, missä live-musiikki soi ja ihmiset kannustivat Uuden-Seelannin rugbymaajoukkuetta ’All Blacksiä’ voittoon Argentiinan ’Pumia’ vastaan. Seuraavana päivänä pakkasin laukut valmiiksi matkaa varten sekä kiitin perhettä vieraanvaraisuudesta ja annoin heille hieman Iittalaa ja Fazeria tuliaisiksi Suomesta, nehän kai ovat vielä suomalaisten omistuksessa?

jaakko_kuva2

Palmerston Northista matka jatkui bussilla Wellingtoniin ja sieltä lentäen Christchurchiin. Christchurchissa vietettiin Matiaksen kanssa muutama päivä kisapaikkaan totutellen ja harjoitellen ennen karsintojen alkua.

Majoituimme Christchurchissa Matiaksen kanssa samassa perheessä n. 20 min automatkan päässä hallilta. Huolta meistä piti hieman vanhempi pariskunta, joilla oli oikein mukava talo uima-altaineen ja isoine huoneineen. Talossa pyöri myös 7-vuotias Bon Jovi, joka kiintyi meihin kovin. Bon oli varmasti pienin täyskasvuinen kissa minkä olen nähnyt.

Ensimmäisellä karsintakierroksella vastaan asettui Richard King Englannista. Ensimmäinen erä oli lievää hapuilua ja kaveri pysyi kohtuullisesti pelissä mukana, mutta pelin edetessä omat lyönnit alkoivat tippua maaleihin ja jalkaakin sai terävämmin liikkeelle, jolloin vastustaja putosi vauhdista. Voitin pelin 3-0.

Toisella karsintakierroksella pelasin australialaista Tim Covellia vastaan. Ensimmäisen erän voitin tiukasti 14-12. En saanut nopeuttani käytettyä hyödyksi riittävästi ja peli oli liian tasaista ja ennalta-arvattavaa. Tiesin että pystyn parantamaan peliä ja seuraaviin eriin pelin taso nousikin selvästi. Menin nopeammin palloon ja paransin lyöntien laatua, jolloin vastustaja ei enää tuntenut oloaan niin mukavaksi kentällä. Seuraava erä 11-1 ja viimeinenkin lähes tulkoon yhteen maaliin. Voitto kotiin erin 3-0.
Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli puolalainen Wojtek Nowisz arvontojen perusteella. Paikkana kaaviossa se oli minulle oikein suotuisa, koska tarjolla oli myös paikka ykkössijoitettua ja lopulta finaaliin itsensä pelannutta Mike Correnia vastaan. Olin puolalaisen kanssa pelannut aikaisemmin Suomessa EM-kisoissa ja kärsinyt niukan 3-2 tappion. Harjoittelin hänen kanssaan sekä majoituimme samassa perheessä Palmerston Northissa ja tiesin että pystyn hänet voittamaan. Voitin ottelun 3-0 ja selviydyin puolivälieriin. Peli oli tiukkaa ja vastustaja teki ajoittain pisteitä hyvillä lyönneillä, mutta tuntui kuitenkin, että olen koko ajan niskan päällä ja T-pisteessä. Temmon nostaminen ja hänen pehmeistä lyönneistään eteen hyökkääminen tuotti tulosta ja puolalainen taittui lopulta yllättävän helposti.

Puolivälieräottelussa vastaan tuli sama skotti, Douglas Kempsell, jolle kärsin 0-3 tappion Palmerston Northin paikallisturnauksessa. Tällä kertaa pelasin parempaa peliä ja sain ajoittain asetettua vastustajan ahtaalle hyvillä peräkkäisillä lyönneillä, mutta aikaisempiin vastustajiin verrattuna hän otti pallon aikaisemmin ja löi tarkempaa. En pysynyt hänen vauhdissaan, enkä saanut rikottua pelin tempoa, jolloin hän meni menojaan. Pelissä oli muutama iskun paikka, kun voitin monta peräkkäistä palloa, mutta sitä olisi vain pitänyt pystyä jatkamaan pitempään piste-eron kasvattamiseksi. Tällä kertaa ottelu skotlantilaisen hyväksi 3-0.

jaakko_kuva3

Matkan lopussa tutustuimme vielä Christchurchiin yläilmoista, kun otimme kaupunkia ympäröiville vuorille vievän hissin ylös. Näkymä oli upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Paikallinen isäntämme David ajelutti meidät myös vuonna 2011 maanjäristyksessä tuhoutuneen keskustan läpi, jolloin ymmärsi miten kova se todella oli ollut. Tuhoutuneita rakennuksia oli joka puolella ja pystyssä olevat odottivat purkua. Yli 50 000 ihmistä vetävä rugbystadion oli myös määrätty purettavaksi, vaikka se ulkoapäin näytti moitteettomalta. Korjauksia oli kuitenkin tehty myös paljon ja ihmiset olivat päässeet takaisin koteihinsa.

jaakko_kuva4

Reissulta kertyi jälleen tärkeitä pisteitä ja kokemusta sekä ideoita oman pelin kehittämiseen. Nyt edessä on reilu kuukausi tiukkaa treeniä ennen kuin lähden jälleen Australiaan hakemaan menestystä.

Tulokset squash.fi:ssä: Christchurch BHS Open.

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja