ESRC:n naiset Euroopan kuudensia!

esrc n 1

Krakovan seurajoukkueiden EM-kisat päättyivät lauantaina tiukissa tunnelmissa, kun ESRC:n naisjoukkue saalisti kuudennen sijan kohdattuaan skotlantilaisen Newlandsin.

Kuudes sija ei ole häpeä kisassa, jossa oli tänä vuonna huomattavasti viimevuotista kovempi taso. Birgit, Emilia, Nea ja Hanna saivat kaikki hyviä matseja, taisteluasennetta unohtamatta. Uuteen kauteen startataan vähintään yhtä nälkäisinä kuin edelliseen!

Päätösottelussa ensimmäisenä kentälle astunut Emilia aloitti kakkospelaajien matsin mainiosti, mutta rohkea hyökkäysote ei kantanut loppuun asti ja tuloksiin kirjattiin lukemat 1–3. Myöskään Birgit ei saanut ykköspelaajien ottelussa aivan parasta vaihdetta päälle vaan hävisi 0–3. Kun Hanna korjasi 3–0-voiton omasta ottelustaan, viides sija jäi harmittavan lähelle. ”Parhaimmillamme olisimme voineet voittaa skotit 2–1 tai 3–0. Tänään he olivat kuitenkin vahvempia”, naiset tuumasivat.

IMG_1229

ESRC & Newlands

IMG_1076

Camille Serme (maailman #3!) vs Birgit Coufal

Emilia Korhonen ja Samantha Ward

Emilia Korhonen ja Samantha Ward

Miehet saivat ottaa viimeisen kisapäivän rennosti, kun sarjan 11. sija oli ratkennut jo perjantaina. Joukkueesta kolme viidesosaa päätti seurata naisten jälkiä ja lähteä tutustumaan Auschwitzin keskitysleireihin. Tunnelma vaihtui lähes lennossa vakavasta hilpeään, kun lauantai-iltana oli edessä vielä kisojen tähtihetkiin kuuluva banketti.

Sitä ennen kauppakeskus Galeria Krakowskaan rakennetulla lasikentällä oli katsottavana huikeaa pallonpaukutusta, kun striiminäkin lähetetyt nais- ja miesjoukkueiden finaalit pääsivät vauhtiin. Varsinkin entinen maailman ykkönen, Black & White Wormsin David Palmer pelasi häikäisevän tasokasta squashia vielä ”vanhoilla päivillään”.

Miesten mestariksi leivottiin saksalaisfinaalissa viime vuoden tapaan Worms, Paderbornin jäätyä kakkoseksi 2–2 tilanteen erälaskennassa. Naisten kultamitalin pokkasi ranskalaisfinaalissa lähes näytöstyyliin 3–0 U. S. Creteil, jota vastaan ESRC:nkin naiset saivat kylmää kyytiä alkulohkossaan. Viime vuoden mestari Mulhouse ei pystynyt laittamaan kampoihin kivikoville creteiläisille.

Upeasta vanhastakaupungistaan tunnettu Krakova sai ECC-joukkueilta kiitosta. Paljon jäi vielä nähtävää, joten kaupunkiin joutunee palaamaan ilman tiivistä kössiohjelmaa :) Tämänkertainen kisa jää mieleen myös siksi, että Emilia ei palannutkaan joukkueiden kanssa Suomeen vaan lähti megakokoisen matkalaukkunsa kanssa kohti uutta elämää ja Birminghamia. Lykkyä pyttyyn kauppatieteiden opiskelijalle!

t. Hanna & tiimit

Klikkaa kuvia nähdäksesi täysikokoiset

Pojat kuivattelivat kenkiään hotellin ikkunalaudalla - kössärit tunnistaa jo kaukaa.

Pojat kuivattelivat kenkiään hotellin ikkunalaudalla – kössärit tunnistaa jo kaukaa.

Kauppakeskus Galeria Krakowskan lasikentällä miesten finaalissa Paderbornin Simon Rösner ja Wormsin Greg Marche

Kauppakeskus Galeria Krakowskan lasikentällä miesten finaalissa Paderbornin Simon Rösner ja Wormsin Greg Marche

12048896_1178922298791788_916459567_n 12041924_1178922325458452_1809791804_n

    Kommentoi artikkelia »»

    Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja