ESRC:n joukkueiden squashliigakierros 10.1.2015

ESRC_3_Kivenlahdessa_500pxVuoden 2015 ensimmäinen liigakierros pelattiin lauantaina, 10.1.2015. Lue joukkueiden raportit tästä sitä mukaa, kun niitä lisätään! Raporteista ensimmäisenä saapui, oheisen kuvan kera miesten kolmosjoukkueen raportti Kivenlahden kotikierrokselta.

Naisten puolella oli runkosarjan viimeisellä kierroksella kovat piipussa, kun ESRC Cougars eli naisten ykkösjoukkue oli lennättänyt paikalle squashtaitoa Itävallasta asti, Birgit Coufalin, (WSA 62). ESRC Leopards oli paikalla vakiokokoonpanollaan, Rusilan Hannalla vahvistettuna ja ESRC:n kaikilla kolmella muullakin joukkueella oli naisia ja tyttöjä paikalla niin paljon, että kaikki eivät kerinneet edes kentälle asti. Naisten SM-sarjassa vastustajista Mikkeli toi paikalle koko tiiminsä, kun taas Oululle oli käynyt niin, että he saivat junioripitoisen SM-joukkueen paikalle, mutta joutuivat jättämään divarijoukkueen loukkaantumisten takia kotiin ja antamaan näin valitettavasti luovutusvoitot kilpakumppaneilleen.

Päivän pelien jälkeen olivat naisten puolella runkosarjan voittajat selvillä: 1-divarin voitti kauden tulokas, HSK ja SM-sarjan ykköspaikan nappasi ESRC:n kakkosjoukkue eli Leopards.

Team Koivumäen ottamia kuvia naisten SM-sarjan Squashliigakierroksesta 10.1.2015.

Miesten ESRC Dunlop I Kouvolassa

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Naisten SM-sarjan ja 1-divarin kotikierros Esport Centerissä

ESRC:n naisten ykkösjoukkue Cougars lähti runkosarjan päätöskierrokselle kokoonpanolla Birgit Coufal (Itävalta, WSA 62), Jenni Korhonen, Marja Vainio ja Maria Rehula. Birgit oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella joukkuettamme vahvistamassa. Squashnaisiamme on riivannut loukkaantumisten ja sairastumisten aalto, mutta joukkue antoi kaikkensa ja taisteli hienosti jokaisessa ottelussa.

Oulua vastaan joukkue (Birgit, Jenni, Marja) ei jättänyt arvailun varaa, tuloksena puhdas voitto kaikista otteluista. ESRC II:sta vastaan ei löytynyt aseita voittoon asti, ainoastaan Birgit vei oman ottelunsa 3-0. Emilia Korhonen tsemppasi hienosti ja pysyikin Birgitin mukana jokaisessa erässä noin 7-7 tasatilanteeseen asti, mutta (puoli)ammattilaisen hermot kestivät ja erät kääntyivät lopussa Birgitille. Jenni ja Marja hakivat yllätystä Riikkaa (Piekäinen) ja Neaa (Falck) vastaan, mutta vastustajien rytmi oli liikaa. Päivän kolmannessa ottelussa kohtasimme hankalan vastustajan, Mikkelin. Birgit otti Saara Vanhasta vastaan tarvittavat pisteet erien lopussa ja kirjasi voiton nimiinsä 3-0. Marja teki parhaansa Jutta Tuunasta vastaan ja silminnähden nauttikin pelistä, mutta ei pystynyt horjuttamaan kovaa vastustajaansa. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä miten Maria pelasi tasaisen matsin Susanna Vanhasta vastaan ja nappasikin tältä erän.

Päätöskierroksella oli leppoisa tunnelma ja kaikki rullasi hienosti. Ehkäpä osalla oli joulun ja lomien jälkeen havaittavissa pientä hapuilua otteissa, mutta kaikki junioreista vanhempiin konkareihin tsemppasivat upeasti ja hyvä asenne paistoi monen kasvoilta. Oli myös virkistävää saada taas kansainvälistä väriä kotimaan kentille. Toivottavasti varsinkin juniorit ehtivät tarkastella Birgitin kaunista tekniikkaa, niin rennosti ja rauhallisesti – mutta niin tehokkaasti – ne lyönnit lähtevät. Joukkueemme on kolmantena pistetaulukossa ja liigavuosi huipentuu huhtikuussa play offseihin. Siellä nähdään!

SM-sarjan ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

raportoi Elina Kononen

Team Kittens eli ESRC:n naisten IV-joukkue raportoi divarikierrokselta:
Kotikierros Espoossa

Kittensit saapuivat kotihallille intoa puhkuen. Varsinkin Raila-pentu, joka tiesi, ettei joutuisi edes kentälle, vaan saisi keskittyä tapahtuman järjestelyihin. Inka-, Jenni-, Ella- ja Johanna-pentu olivat valmiita päivän matseihin TSK:ta ja HSK:ta vastaan.

Ensimmäisenä vastassa oli Tammerfors. Kittensit olivat liekeissä. TSK:lta puuttui kolmospelaaja – yksi varma voitto siis jo taskussa. Ensimmäisenä kentälle asteli Inka-pentu vastassaan Helena Laine. Voitto oli nopea ja kivuton, pelkkä kynsien väläytys: 3-0. Seuraavaksi Johanna-pentu pelasi Minna Mäkelää vastaan ja otti murskavoiton, sekin 3-0.

Sitten tuli vähän taukoa, pennut saivat levätä ja kehrätä uusia voimia seuraavaan koitokseen: HSK:n kohtaamiseen. valitettavasti pentujen Inka, Jenni ja Ella kynnet eivät olleet riittävän terävät tänään. Ei siitä sen enempää… Jenni-pentu ainakin mainitsi keräävänsä voimia tuleviin junioreiden SM-kisoihin. Kauden lopputuloksena neljäs sija ja ihan mukavat 11 pistettä erittäin junioripitoisella joukkueella. Kittens out.

1-divarin ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Miesten ESRC III Kivenlahden hallilla – hienot 3-1 voitot kotikierroksella!

ESRC:n miesten III-joukkue, kokoonpanolla Harry, Touko, Mika ja Tuomo kokoontuivat Kivenlahden uusvanhalle hallille. Oven avasi hieman huolestuneen oloinen hallinpitäjä Jarmo Karjala, jonka hallin lähettyvillä asuu tuhansia ihmisiä, mutta hallinpitäjä miettii miten heidät saataisiin houkuteltua squashin pariin. Ellei pelaajia ilmesty lisää, on koko hallin jatko vaakalaudalla.

Pelillisesti ESRC III pärjäsi taas hyvin, jopa erittäin hyvin, kaksi selkeää 3-1 voittoa. Ainoastaan kapteeni Harry hävisi molemmat ottelunsa. Joukkue jatkanee 2. sijalla ESRC II:n jälkeen, kun yksi runkosarjakierros on enää pelaamatta 28.2. Hyvin on siis nuori joukkue pärjännyt!

Ensimmäisessä ottelussa kaatui TSSQ:n II-joukkue 3-1. Tuomo sai pidettyä pikku kääntölyönnit pellin yläpuolella Söden kiusaksi ja voitti Tom ”Söde” Söderströmin 3-1. Mika hoiti Turun Juha Kuuluvaisen selvin luvuin myös 3-1, yksi erä lipsahti Turkuun, vaikka matsi oli hyvin hallinnassa. Harry sai vääntää viisi erää Opa Marjamäen kanssa ja Harry vääntö ei riittänyt, Opan nopea liikkuminen ja hyvät tempovaihdokset tekivät pahaa jälkeä, 5. erä 11-8 Opalle. Touko osaa jo hyvin lukea Timo Ahlroosin peliä ja tuloksena selvä 3-0 voitto.

Lyhyen paussin jälkeen vastassa oli HSRC I ja matsi ESRC III:lle vakuuttavasti 3-1. Tuomo aloitti voittamalla englannissa opiskelleen ja pelanneen Tuukka Niemen 3-1. Mika näytti Timo Tuloselle kaapin paikan 3-0. Harryn paukut olivat vähissä ulottuvan Ilmari Vikstömin edessä ja matsi Ilmarille 3-0. Touko hoiteli vielä Risto Vuopalan 3-0 ja päivän työn oli tehty.

ESRC III:n nuoret kehittyvät joka kierroksella ja vanhukset yrittävät olla hiipumatta liikaa, lopputulos toimii ja lähdemme innolla viimeiselle kierrokselle Merihakaan haastamaan ESRC II:sta ja HSRC II:sta!

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Raportoi Harry Lilja

 

Miesten ESRC II Merihaassa

??????????????????????????????

Ykkösdivarikierros oli tällä kertaa jaettu kahteen pikkukierrokseen, ja kakkosjoukkue pelasi HSRC II ja Sq-88 I vastaan Merihaassa. Joukkueen koko runkomiehistö oli paikalla, nimittäin Topias Aalto, Tero Timberg, Mikko Rautiola, Tommi Lind ja Ville Salkala.

Ensin tuli ”Kasikasi” vastaan. He olivat ESRC III:n jälkeen kolmantena sarjassa ja oikeastaan pahin kilpailijamme. Tällä kierroksella ei ollut pahin nelikko kasassa, sillä Ilkka Aarto puuttui. Nelosena meillä pelasi Tommi, joka aloitti Tommi Salomaata vastaan hieman nihkeästi, ja joutui selvästä taitotasoerosta huolimatta pelaamaan tiukan ensimmäisen erän. Erityisesti vastustajan krossikääntö rystyetukulmasta pienellä swingillä tuotti monta pistettä. Pikku hiljaa tatsi ja pelin lukeminen ja rytmi löytyivät meidän Tommilla paremmin, eikä ottelun voittajasta varsinaisesti ollut epäselvyyttä – 3-0 meille.

Mikko pelasi kolmosena Terho Jousimiestä vastaan, ja aloitti yhtä nihkeästi kuin Tommikin. Vastustaja vaan oli astetta kovempi. Mikko ei oikein saanut kehoaan liikkeeseen, lyöntiasennot olivat puolittaisia, eikä siksi takakenttää päästy hallitsemaan. Pallo ei montaa kertaa takalasiin osunut, melkoista reaktiopeliä oli, ja tuollaisen sotkemisen Jousimies kyllä osaa. Toisessa erässä Mikko näytti jo vähän heräämisen merkkejä, mutta lopussa Jousimies oli varmempi. Olin varma, että nyt Mikko pakon edessä alkaa pelata, ja ottelu kääntyy. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kirvelevä tappio tuli ja piste lipsahti yllättävällä tavalla Suvelaan.

Tero pelasi kakkosena Seppo Raiskia vastaan. En nähnyt ottelua, koska pelasin itse samaan aikaan, mutta Tero hoiti homman kotiin odotetusti ja varmasti 3-0.

Minä Topias sain vastaani ykkösten matsissa Santtu Puurusen. Syyskuun kierroksen kohtaaminen välillämme on jäänyt mieleen ehkä mieleenpainuvimpana otteluna tällä kaudella. Se oli äärimmäisen tasainen vääntö, jota johdin jo 2-1, mutta hävisin 2-3. Minä olin silloin hieman kesäkuntoinen, Santtu hurjassa fyysisessä kunnossa, mutta yritin tarkkuudella ja oveluudella kääntää ottelua. Santun kunto oli silloin liian rautainen. Nyt minä koen olevani hieman paremmassa kunnossa, ja Santulla ei puheista päätellen ole ollut aivan kovin squashmeininki päällä nyt talvella, joten revanssiin oli hyvät mahdollisuudet. Tommi oli aikaisemmin viikolla sanonut, että tekniikkani on Willstropmainen, joten hain siitä itsevarmuutta ja olin katsonut tarkasti erään Willstrop-Rösner -matsin uusinnan edellisenä iltana. Taktiikaksi valitsin lyödä tarkkaa ja löysähköä linjaa varmasti taakse, jotta Santtu ei pääse paukuttamaan keskialueelta ja nostamaan tempoa liikaa. Sitten hyökkäykset stoppareilla eteen, kun Santulla irtoaa lyönti. Tämä toimi ensimmäisessä erässä. Toisessa linjani irtosivat ja Santtu oli liian nopeasti palloissa. Kolmas jatkui samaa tahtia, minulla painoi jaloissa ja turhautumista oli ilmassa. Tommi neuvoi erätauolla pysymään vain hetkessä eikä keskittymään muuhun. Sitten tatsi löytyi uudelleen, linjat liimautuivat seiniin tai tulivat ainakin Santusta ohi. Pallojen pidentyessä Santtu lisäsi voimaa ja tarkkuus väheni, stopparipaikkoja tuli ja onnistuin hyödyntämään ne. Kaksi seuraavaa erää selvähkösti minulle ja kunnon tuuletus päälle! Santtu sanoi loppukättelyssä, että ei ole oikein kunnossa mutta noh, siitähän tässä kisaamisessa juuri on kyse, että kuka on kunnossa.

Voitimme siis Kasikasin 3-1 ja seuraavaksi oli vastassa HSRC II. Nelosena pelasi nyt Ville. Vastaan asettui Markus Seppälä, jota en muistanut entuudesta. Hän pelasi kuitenkin varsin hyvin ja pystyi jotenkuten haastamaan Villen lyöntipelissä. Tuntui, että molemmat löivät hyvin, mutta lukivat samalla toisiaan niin hyvin, että pallot kestivät pitkään eikä paremmutta ollut helppo selvittää. Erien lopussa kävi kuitenkin ilmi, että Ville viimeaikaisista selkä- ja vatsaprobleemeista oli hieman kovempi, joten ottelu tuli 3-0 meille.

Mikko jätti toisen ottelun pettymyksen jälkeen väliin, joten kolmosena pelasi Tommi. Vastassa Esa Sutelainen, joka on napsinut kisoissa ikävällä tavalla ESRC:läisten päänahkoja… Pelityylinä on lyödä koko ajan täysiä ja juosta hirveällä tahdolla… Tommi oli kuitenkin taidoistaan varma ja paljastettakoon tässä, että hän löi Mikon kanssa tuopista vetoa, että Sutelainen ei saa häneltä koko ottelussa yhteensä yli 11 pistettä. Rohkea väite, sillä esim. voitto numeroin 11-4 11-3 11-5 olisi jo liikaa pisteitä vastustajalle. Ensimmäinen erä lupaavasti 11-3 Tommille. Minua ja Mikkoa nauratti katsomossa. Toinen erä oli tasaisempi ja lasin takana varmasti ihmeteltiin, mitä me Mikon kanssa hihitellään ja tuijotetaan koko ajan Jousimiehen tuomaripaperiin, kun hän ei sanonut pisteitä ääneen kuin silloin tällöin. Pieni kipsi ja väkisin yrittäminen vaivasivat Tommia tässä erässä, mutta 11-7 kuitenkin. Viimeiseen erään jäi vain yhden pisteen vara! Kolmannessa erässä Tommin stopparit onnistuivat entistäkin paremmin, Sutelainen alkoi turhautua ja virheitä tuli monta. Niin se vaan päättyi lopulta 11-1 ja törkeästi me joukkuekaverit naureskelimme ylivoimaiselle tulokselle katsomossa, tai siltä se varmasti vaikutti, kun vedosta ei ollut muilla tietoa :D Tarkka arvio omista taidoistaan herra päävalmentajalta.

Kakkosten peliä en taaskaan nähnyt, mutta Tero hoiti homman taas varmasti kotiin 3-0, uhrina oli tällä kertaa Jukka Havaste.

Ykkösenä pelasin Jussi Vikströmiä vastaan. Jussi oli pelannut hyvää mällipeliä Santtua vastaan ja taipunut vasta viidennessä. Lähdin eliminoimaan mällipeliä lob-drop-taktiikalla, joka ensimmäisessä erässä sekoitti sopivasti – 11-3. Toisessa erässä Jussi pääsi peliin mukaan, mutta se tuli vielä 11-8 (squash.fi -sivuilla on mielestäni virhe tässä). Kolmanteen lähdin vähän takki auki, kuvittelin jo voittaneeni ottelun. Jussi pääsi lyömään liian mukavista asennoista ja haki sellaisia palloja, mitä en uskonut hänen hakevan, joten erä lipsahti hänelle. Neljännessä Jussi vaikutti jo vähän väsyneeltä, ja sain sen väännettyä itselleni. HSRC:n joukkue siis kumoon 4-0 vain yhdellä erämenetyksellä.

Joukkueemme keikkuu turvallisesti sarjan kärjessä ja me tässä jo henkisesti valmistaudumme liigakarsintaan, johon on mukava päästä pelaamaan. Seuraava kierros pitää kuitenkin hoitaa kunnialla läpi, ettei kolmosjoukkue pääse yllättämään :)

Raportoi Topias Aalto

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Miesten ESRC V Salossa

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja