ESRC:n joukkueiden squashliigakierros 27.9.2014

ESRCleopards_170pxKauden 2014-2015 Squashliigan runkosarjan ensimmäinen kierros pelattiin 27.9. ympäri Suomen squashpyhättöjä. Tälle kaudelle ESRC on koonnut kaikkiaan 10 liigajoukkuetta ja naisten viisi joukkuetta ovat saaneet uudet, kissamaiset nimet: SM-sarjassa ESRC I Cougars, ESRC II Leopards ja ESRC III Lions sekä 1-divarissa ESRC IV Tigers ja ESRC V Kittens. Miesten viisi joukkuetta jatkavat vanhoilla nimillään: SM-sarjassa ESRC I Dunlop, 1-divarin A-lohkossa ESRC II ja ESRC III, 2-divarin A-lohkossa ESRC IV ja 2-divarin B-lohkossa ESRC V.

1. kierroksen jälkeen ESRC II Leopards jakaa naisten SM-sarjassa ykkössijan Mikkelin kanssa ja miesten puolella ESRC I Dunlop on vain pisteen päässä liigakärjestä. ESRC:n joukkueiden raportteja ja valokuvia lisätään tänne sitä mukaa, kun niitä saapuu.

ESRC:n miesten I-joukkue Merihaassa

Viime kausi päättyi katastrofiin, kun ykkösjoukkue ei selviytynyt mitalipeleihin. Täksi kaudeksi joukkue uudistui tavalla, joka lupaa hyvää ensi kevään pleikkareihin.

Pari vuotta sitten Senaattoreihin siirtynyt Tatu Knuutila palasi takaisin kotipesään ja jo viime kevään ESRC:n valmennusringeissä harjoitellut pakistanilainen Javed Ali kiinnitettiin seuraan pysyvästi. Niinpä edustusjoukkueemme vaikuttaa todella hyvältä:

1. Rasmus Hult SWE
2. Tatu Knuutila
3. Jaakko Vähämaa
4. Matias Tuomi
5. Janne Järvinen
6. Javed Ali
7. Janne Koskelin
(8. Topias Aalto)

Kauden ensimmäinen kierros pelattiin Merihaassa Senaattorien isännöimänä ja mölymusiikin säestämänä. Ulkomaalaiskorttia ei käytetty vielä tällä kertaa ja kaksi joukkueen syömähammasta, Tatu ja Jaakko olivat pistejahdissa ammattilaiskiertueella Portugalissa. Joukkueen koostumus oli siis Matias – Janne Järvinen (”Janne”) – Javed Ali – Janne Koskelin (”Kossu”).

ESRCI_miehet_500px

ESRC I Dunlop – 1. liigakierroksen miehitys vasemmalta: Janne Järvinen, Javed Ali, Matias Tuomi ja Janne Koskelin (puuttuu kuvasta)


ESRC – Kouvolan Squash

Perimätiedon ja urbaanilegendan mukaan Kouvola on joskus ennenkin pelannut mestaruussarjassa, mutta kenenkään paikallaolijan muisti ei ulottunut niin kauas historiaan. Joka tapauksessa useille kouvolalaisille kysymyksessä oli SM-sarja-neitsyyden menetys. Kouvola pelasi ensin Mikkeliä vastaan ja näin Espoo sai vastaansa hyvin ”kypsyneen” KSQ:n.

Nelospaikalla Mikkeliä vastaan ahertanut vanha konkari Ville Sistonen ei jaksanut enää toista ottelua, joten Kossun hyvä valmistautuminen aina vaarallista Sissiä vastaan meni vähän niin kuin hukkaan. Villeä tuurasi Jouko Puustinen, joka ei kuitenkaan alkuunkaan pysynyt Kossun vauhdissa ja lyönnit suuntautuivat etupäässä ulos kentältä tai peltiin. Helppo 3-0-voitto meille ja kauden ensimmäinen piste.

Samaan aikaan Kossun pelin kanssa alkoi Javedin uran ensimmäinen SM-sarjapeli Tero Tapiolaa vastaan (Javed pelasi viime kaudella Sq-88:n alasarjajoukkueessa). Tasoero oli tässäkin ottelussa niin suuri, ettei voittajasta ollut epäselvyyttä. Javedille 3-0-voitto vain muutaman eräpisteen menetyksen myötä.

Janne Järvinen sai vastaansa KSQ:n nuoren Joonas Karhun. Joonas oli raatanut ”vuosikymmenen ottelun” Mikkelin Mirko Muukkosta vastaan, ollen jo kolmannessa erässä kiinni otteluvoitossa. Mirko raatoi kuitenkin erävoiton itselleen jatkopalloilla ja vei vielä neljännenkin. Joonas jaksoi kuitenkin ottaa viidennen erän itselleen ja toi näin Kouvolalle kauden (ja mahdollisesti ainakin vuosituhannen) ensimmäisen SM-sarjapisteen. Ymmärrettävästi Joonas ei ollut enää aivan tuoreessa hapessa noustessaan kehään Jannea vastaan. Ja toisaalta, Janne pelaa tällä hetkellä niin erinomaista kössiä, ettei vastustajan kuntotasolla ole edes väliä. Hienojen pallonsiirtojen ja täsmällisten lyöntien myötä ottelu Jannelle 3-0.

Ykkösenä pelannut Matias sai vastaansa aikaisempina kausina ainakin Lahtea edustaneen, nyt siis Kouvolan riveihin hankitun ikijäniksen Riku Mehtan. Riku oli pelannut edellisen ottelun Mikkelin Erno Teittiä vastaan ja näyttänyt siellä jopa pelottavan kovan lyöntivoimansa ja nopeutensa. Oli siis tiedossa tiukka ja kova peli. Matias otti kuitenkin heti alusta lähtien luulot pois vastustajaltaan. Matiaksen kova kuntoharjoittelu kesän ja alkusyksyn aikana on tuonut aivan uutta Matiasta esiin. Tai oikeastaan se vanha hieno Matias se siellä taas luuraa – varokaa Heke, Olli ja company.

Päivän neljäs 3-0-voitto ESRC:lle ja neljässä pelissä vastustajalle annettiin vain keskimäärin 3 pistettä per erä.

ESRC – Mikkelin Squash

Mikkeli on hankkinut ykkösnyrkikseen vuokrapelaajasopimuksella HSRC:n konkurssipesästä Olli Tuomisen. Olli oli kuitenkin päivän kierroksen aikana San Franciscossa Net Suite Openissa, eikä kerinnyt mukaan, vaikka olikin jo hävinnyt ottelunsa kolumbialaista Rodriguezia vastaan.

Kossu pelasi ennen vanhaan Matiaksen ja Hameedin kanssa juniorikenttiä hallinnutta Markus Vanhasta vastaan. Markus oli koko pelin ajan hitusen verran Kossua edellä, mutta poikien taidokas peli sekoitti tuomarinkin sen verran, että tuomari julisti kolmannen erän jälkeen Markuksen voittajaksi. No, tilanne oli silloin kuitenkin vasta 2-1. Kossu hyytyi hieman neljännessä erässä ja ottelu siten Mikkelille.

Javedin päivän toinen peli oli Tuomas Häkkistä vastaan – hänkin muinoin loistava juniori. Tuomas pelasi aivan fantastisen hyvää peliä eivätkä Javedin melko helpot virheet auttaneet espoolaista. Urakkaa ei auttanut millään lailla myöskään loukkaantuminen kolmannen erän loppuvaiheilla, kun Tuomaksen maila osui Javedin silmäkulmaan. Tuomari oli jo valmiina päättämään ottelun siihen, mutta sisukas Javed siirtyi sääntöjen sallimalle injury breakille ja silmäkulman verenvuoto saatiin tyrehtymään. Ottelu päättyi kuitenkin kolmanteen erään ja Mikkelin voittoon. Javed osoitti sellaisia pelaajan elkeitä, että kauden edetessä on lupa odottaa upeita tuloksia.

Janne pelasi Mirko Muukkosta vastaan. Tämä oli saanut toipua jonkin aikaa viisieräisestään Joonas Karhua vastaan ja ottelun alku olikin tasainen. Janne pommitti kuitenkin tarkoilla lyönneillään erän itselleen. Joskus viime kausina Jannea vaivannut huono fyysinen kunto oli nyt taakse jäänyttä elämää ja Janne marssi lopulta jopa helpolta vaikuttaneeseen 3-0-voittoon.

Matias sai viimeisessä ottelussa vastaansa Mikkelin ykkösen Erno Teitin. Erno oli pelannut Riku Mehtaa vastaan todella energisesti ja vauhdikkaasti. Matias otti kuitenkin ensimmäisen ottelunsa tapaan ohjat käsiinsä heti alusta lähtien ja Erno putosi vauhdista. Kolmas erä oli Matiakselta jostakin syystä jotenkin tahmeaa peliä ja pisteitä voitettiin lähes tasatahtia aina erän lopulle saakka. Tasatilanteesta 8-8 Matias eteni kuitenkin erä- ja otteluvoittoon Ernon protestoidessa laimeahkosti pelin päättänyttä stroke-tuomiota. Letinkin olisi siitä voinut antaa, mutta se ei erää ja ottelua olisi enää kääntänyt.

Koska Kossu vei sen yhden erän vastustajaltaan muiden otteluiden päättyessä 3-0, voitti ESRC tämän hegemoniaottelun, mutta sarjapisteet tasattiin 2-2.

ESRC:lle siis avauskierrokselta muhkeat 6 sarjapistettä ja sarjataulukon toinen tila (Senators johtaa 7 pisteellä – murrrr) lähes ”varamiehisellä” joukkueella. Hyvältä maistuu. Muiden joukkueiden on ehkä vähän turhaa vaivautua pleikkareihin ensi keväänä…

ESRC – KSQ 4-0 (12-0 / 132-41)
Matias Tuomi – Riku Mehta 3-0 (11-3, 11-5, 11-1)
Janne Järvinen – Joonas Karhu 3-0 (11-6, 11-7, 11-3)
Javed Ali – Tero Tapiola 3-0 (11-2, 11-6, 11-2)
Janne Koskelin – Jouko Puustinen 3-0 (11-3, 11-2, 11-1)

ESRC – MiSq 2-2 (7-6 / 117-106)
Matias Tuomi – Erno Teitti 3-0 (11-5, 11-3, 11-8)
Janne Järvinen – Mirko Muukkonen 3-0 (11-9, 11-3, 11-1)
Javed Ali – Tuomas Häkkinen 0-3 (3-11, 7-11, 8-11)
Janne Koskelin – Markus Vanhanen 1-3 (9-11, 13-11, 9-11, 2-11)

Sarjataulukko:
1. Helsinki Senators 7 p.
2. ESRC 6 p.
3. MiSq ja JSK I 5 p.
5. KSQ 1 p.
6. TSSq 0 p.

Tulokset löytyvät myös squash.fi:stä.

Seuraava kierros pelataan marraskuun alussa Turussa ja sinne ESRC saanee ykköspelaajansa Tatun ja Jaakon.

Muistiinmerkitsi ”innocent bystander” ja joukkueen takapiru Jari T.

 

Naisten SM-sarjan eka kierros Mikkelissä, kaksi raporttia!

Naisten SM-liigakausi avattiin tänään Mikkelissä jännittävissä tunnelmissa. ESRC:llä on tällä kaudella kolme joukkuetta SM-sarjassa, joten tänäänkin nähtiin kamppailuja seuratovereiden kesken. Tällä kaudella joukkueet ovat aiempaa tasaisemmat, joten selkeää ennakkosuosikkia ei ole. Uutta on myös se, että runkosarjan kierroksia on vain kolme, ja otteluja joka kierroksella siis enemmän.

Avausottelut pelattiin ESRC I:n ja Mikkelin sekä ESRC III:n ja Oulun välillä. Ottelusta ESRC I:n ja Mikkelin välillä odotettiin ennakkoon tasaista, tosin Mikkeli ehkä lähti hienoisena ennakkosuosikkina taistoon. Jenni Korhonen (ent. Nordling) taisteli kunniakkaasti kovalyöntistä Susanna Vanhasta vastaan kolme melko tasaista erää, mutta ei valitettavasti onnistunut yllättämään tätä. Seuraava ottelu Elina Konosen ja Saara Vanhasen välillä oli myös tasaista vääntöä. Saara oli tänään terävänä, ja Elina joutui tekemään täyden työn, mikä kuitenkin tuotti 3-1 voiton ja niin viimeiseen otteluun lähdettiin 1-1 tasatilanteesta. Valitettavasti Pia Ojala ei saanut otteluun Jutta Tuunasta vastaan parasta vaihdettaan päälle, vaikka kolmannessa erässä jatkopalloilla oli tilaisuus yllätykseen.

ESRCcougars_500px

ESRC I Cougars: Pinja, Jenni, Elina & Pia

ESRC III:n (Sanna Koivumäki, Jenni Heikkilä ja Anni Lehikoinen) ja Oulun peleissä maamme nuoret lupaukset ottivat mittaa toisistaan, ja tällä kertaa Oulu oli vahvempi kaikissa otteluissa.

Ottelu ESRC I ja ESRC II:n välillä oli päivän tasaisin kamppailu. Pinja Byman tsemppasi Nea Falckia vastaan, mutta hieman tahmean alun jälkeen Nea vei 3-0 voiton. Elina sai vastaansa Emilia Korhosen, joka nappasi Elinalta erän, mutta ei pystynyt lopulta yllätykseen. Päivän trilleristä vastasivat Pia ja Riikka (Piekäinen). Pia pelasi kaksi ensimmäistä erää todella vapautunutta ja rohkeaa peliä ja karkasi 2-0 johtoon. Riikka kuitenkin sisuuntui, ja Pian lyöntitarkkuuden hieman heiketessä Riikka onnistui lopulta kääntämään ottelun itselleen.

Päivän viimeisissä otteluissa ei nähty yllätyksiä. ESRC III oli tänään aseeton Mikkeliä vastaan, mutta nuoret pelaajamme saivat arvokasta pelikokemusta vanhempia konnia vastaan. Tappiothan ovat paras mahdollisuus oppia! ESRC II oli puolestaan ylivoimainen Oulua vastaan, tosin Oulun Milla Uusitalo nappasi ennakkoluulottomasti Riikalta erän. Päivän viimeisessä ottelussa nähtiin taas espoolaisia, ykkösjoukkue vei selkeän voiton kolmosjoukkueesta.

Nyt on siis liigakausi avattu ja kesätreenien (?) tulokset katsastettu. On ilahduttavaa nähdä paljon nuoria pelaajia SM-liigassa – toivottavasti tällaiset kisapäivät antavat lisää motivaatiota. Loppukaudesta on odotettavissa tasainen, seuraavan kerran mittelöt Oulussa marraskuussa.

Raportoi Elina

ESRCleopards_500px

ESRC II Leopards: Emilia, Nea & Riikka

Paparazzi ei saanut ESRC III Lionseja tänään tähtäimeensä. Syynä oli ilmeisesti joitakin meikkausteknisiä haasteita… Ensi kerralla sitten.

Matkakertomus

Lähdettiin 07.15 ajamaan kohti Mikkeliä erittäin kosteanhuuruisissa tunnelmissa. Ajoimme ensin Lahden ABC:lle pakolliselle kahvitauolle ja tauon jälkeen pääsimme melko mutkattomasti matkaan. Kunhan Riikka kiersi ensin auton noin 500 kertaa ja muutaman kirosanan jälkeen auton avaimet lopulta löytyivät Riikan penkiltä.

Kun lopulta pääsimme Mikkeliin, pelit alkoivat melkein heti. ESRC Cougars ja Leopards eli 1- ja 2-joukkueet pelasivat erittäin hyvin, oikeilla kokoonpanoillaan. ESRC Lions eli 3-joukkueen varavaravaravarakokoonpano selviytyi liigadebyytissään myös hyvin! Paluumatka Helsinkiin sujui Riikan proteiinikeskustelun merkeissä ja se jopa saattoi tehota varakokoonpanon pelaajiin!? Tulokset nähdään vanhojen tansseissa :-)

Ottelutulokset ja pistetilanne squash.fi:ssä.

Kirjoittivat varavaravaravarakokoonpanon Sanna, Jenni, Anni ja ihana kuskimme Riikka

 

Naisten eka divarikierros Tampereella

Kissanpennut ja tiikerit saapuivat Tampereen Tenniskeskukseen intoa ja energiaa puhkuen. Paitsi Inka, joka oli kipeä. Siirryttiin pukkarin kautta kentille. Ellapentu, Railapentu, Cessitiikeri, Tiinatiikeri ja Iiristiikeri menivät pallottelemaan kentille. Inkapentu ei mennyt, koska oli kipeä. Matsit alkoivat.

ESRCtigers_500px

ESRC IV Tigers: Iiris, Tiina & Cessi

Liigakierros alkoi ESRC:n kissaeläinten verisellä kohtaamisella. Railapentu sai raavittua voiton Tiinatiikeristä 3-0. Kostoksi tiikeri söi paluumatkalla kissanpennun pantterikarkit… Iiristiikeri aloitti liigadebyyttinsä 3-1 voitolla Ellapennusta, joka löi koko ajan peltiin. Jälkeenpäin Ellaa neuvottiin lyömään korkeammalle… Cessitiikeri voitti Inkapennun 3-0, mutta Inka olikin kipeä.

ESRCkittens_500px

ESRC V Kittens: Raila, Ella & Inka

Seuraavaksi olivat HSK ja TSK vastakkain. Kumpikin joukkue pelasi valitettavasti vain kahden pelaajan miehityksillä. ESRC:n kummallakin kissajoukkueella oli vielä toisetkin pelit: tiikereillä TSK:ta ja kitteneillä HSK:ta vastaan. Kummastakin tuli voitto! Oulun joukkuetta vastaan kissan eivät päässeet vielä kokeilemaan kynsiään. Pelien päätyttyä siirryttiin suihkuun. Kaikkien järkytykseksi hiustenkuivaaja puuttui! Inkaa se ei onneksi haitannut, koska hän ei kastellut hiuksiaan, koska oli kipeä.

Sitten kissakulkue matkasi perinteikkäästi ABC:lle syömään. Cessin ruoalla kesti pisimpään, mutta onneksi Inka pelasti hänet nälkäkuolemalta antamalla ranskalaisen omasta annoksestaan, vaikka olikin kipeä. Kokonaisuudessaan matka Tampereelle oli onnistunut, vaikka Inka olikin kipeä, sillä liigaensikertalainen Iiris voitti kummatkin ottelunsa ja tarjolla oli Fazerin suklaata.

Ottelutulokset ja pistetilanne squash.fi:ssä.

Kirjoitti Inka, joka on siis kipeä

 

Miesten kakkosjoukkue Suvelassa

WP_20140927_002

Kakkosjoukkue pelaa tällä kaudella ykkösdivaria kuten myös kolmosjoukkue. Paikalle saatiin hyvä kokoonpano; runkopelaajista (kuvassa vasemmalta) Ville Salkala (4), Tommi Lind (3), Topias Aalto (1) ja Mikko Rautiola (2). Kuva otettiin varhaisten aamudrillien aikana, joten täydennyspelaaja Pate Nyström ei vielä ollut ehtinyt paikalle. Hän pelasi toisessa ottelussamme.

Ensimmäiseksi vastaan asettui sarjan päävastustajamme sekä kierroksen kotijoukkue Squash -88. Heillä oli nelosena yllätysnimi Kari Laurikainen (varsinainen valmentajaliiga tämä ykkösdivari!), mutta taidoista huolimatta Villen tempo oli hänelle vielä liikaa, joten meille 3-0 -voitto. Kolmosten matsissa Tommi tuhosi pelkällä lyöntikädellä keskeltä seissen Hannu Ohtosen, joka oli tullut tuuraamaan kakkosdivarin puolelta. Mikko pelasi Ilkka Aartoa vastaan, mutta ei saanut peliään käyntiin sitten ollenkaan. Pieni hermostuneisuus ja aamujähmeys eivät ehtineet kadota ollenkaan, kun Ile laittoi kotikentällään hänelle ominaista kovaan lyöntiin perustuvaa myllyä peliin ja vei ottelun harmiksemme 3-0.

Minä Topias kohtasin ykkösten matsissa ensimmäistä kertaa ikinä Santtu Puurusen, joka on monta vuotta keikkunut rankingissa ja kisatuloksissa samoilla sijoilla, mutta kohtalo on antanut odottaa keskinäistä matsia. Santtu vaikutti ulkoisen habituksen perusteella olevan entistäkin tiukemmassa fyysisessä kunnossa. Peli oli sen mukaista, hirvittävää tempopaukutusta, melko riskitöntä pitkän pallon väsytystaktiikkaa. Ensimmäisessä erässä lähdin mukaan samanlaiseen peliin, koska ajattelin, että on hyvä saada hanat auki peruspelillä ja katsoa, mihin se riittää. Muutama vakavampi tappolyönti tai häikäilettömämpi hämäys olisi vaadittu erävoittoon, nyt pääsin yhdeksään. Seuraavassa erässä otin voimaa peruslyönneistä pois, pompotin palloa pitkään lob-syöttöjen välissä, sain stopparit kulkemaan ja olin välillä aika ovelakin. 11-4 minulle. Seuraavakin tuli vielä 11-9 todella pitkien pallojen jälkeen. Enää en päässyt niin nopeasti pallolle, että olisin pystynyt tekemään yhtä hyviä viivytyksiä ja säätelemään tempoa niin tehokkaasti. Erätauolla alkoi tuntua vähän pahalta. Seuraavassa erässä Santtu oli alusta asti johdossa, mutta pääsin väsymyksestä huolimatta yhden pisteen päähän. Sitten tuli ikävä virhesuma ja erä meni siinä. Viidenteen erään yritin löytää tsemppiä, mutta Santtu oli auttamatta terävämmin lyöntiasennoissa, minä jouduin jonkinlaiseen selviytymismoodiin ja peruslyönnit alkoivat irrota seinistä. Yhden urani hienoimmista dyykkauslobeista sain erässä aikaiseksi, mutta 11-7 tuli pataan. Johtopäätöksenä on, että pärjätäkseen täytyy alkaa urheilla tosissaan.

Ottelu ”Kasikasia” vastaan siis 2-2 ja eräsuhteella moraalinen voitto meille! Seuraavaksi vastassa HSRC II. Pate päästettiin kolmospaikalle, minä jäin pois kovan vääntöni uuvuttamana. Pate ja Tommi tuhosivat omat vastustajansa selvin lukemin. Ville joutui vähän vääntämään nelosten matsissa ajoittain hankalaa hämäyspeliä pelaavan Jukka Havasteen kanssa, mutta selvitti homman lopulta melko selvästi 3-1. Mikko sanoi ensimmäisestä ottelustaan pettyneenä lähtiessään ykkösenä otteluunsa Jussi Vikströmiä vastaan, että jos tästä ei tule voittoa, niin tämän lajin harrastaminen loppuu tähän. Ensimmäisessä erässä meininki oli aivan yhtä tahmeaa kuin ensimmäisessäkin pelissä, eikä monta pistettä saatu plakkariin. Toisessa sitten oli hiljalleen pakko alkaa taistella, ja Mikko sai sen taitavampana pelaajana käännettyä itselleen. Pallot alkoivat tulla kunnolla taakse ja Mikon pehmeät lyönnit syvälle eteen alkoivat tuntua isokokoisen vastustajan jäsenissä. Kolmas erä oli vielä saman tyyppistä vääntöä, neljännessä sitten Mikko pääsi kahleistaan ja saatiin nähdä näytösottelumaisia shotteja… Stoppareita takakentältä millintarkasti nikkiin ja taitavia viimehetken kääntöjä etukulmista. Mikon tuuletus voiton ratkettua sai katsomon nauramaan!

HSRC II kaatui siis 4-0 ja olemme kuudella pisteellä ensimmäisen kierroksen jälkeen sarjakärjessä niin kuin pitääkin. Joukkueessa on hyvä henki, jäimme Tommin ja Mikon kanssa läpällä vielä pelaamaan hallille ja tietysti vähän saunomaankin. Puhuttiin jo, että kyllä meille voisi ensi kaudella maistua SM-liigapelit… Mukavaa on myös, että sarjakakkosena on ESRC III, jossa pelaavat Harry + junnut! Toivottavasti saamme heiltäkin raportin.

Ottelutulokset ja pistetilanne squash.fi.

Raportoi Topias Aalto

 

ESRC III selvisi tulikokeesta hyvin Suvelassa

ESRC III -joukkueen runko on tänä kautena: nousevat junnupelaajat Touko (17v), Mika (16v) ja Basse (15v). Kokemusta edustaa kapteeni Harry (50+) ja Tuomo (50++). Tällä kertaa Suvelaan lähdimme joukkueella Harry, Touko, Mika, Basse – keski-ikä tällä porukalla 24 vuotta :-).

ESRCIII_miehet_500px

Voittoisa ESRC III 27.9.2014 Suvelassa – Basse, Mika, Touko ja Harry

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Turun I-jengi, kokeneita kehäkettuja kaikki, paitsi Samuli Elo, joka vielä kuuluu nuoriin lupaviin aikuispelaajiin. Basse sai vastaansa takavuosien A-luokkalaisen Petri Toivosen ja joutui kovan väännön jälkeen tunnustamaan seniorin paremmaksi 9-11 viidennessä erässä. Basse kommentoikin että on vaikeampaa pelata senioreita vastaan kuin junnuja vastaan , koska seniorit eivät halua ”mistään hinnasta hävitä junnuille”. Kakkosissa Touko hoiteli Timo Ahlroosin eleettömästi 3-0 ja kolmosten matsissa Mika niin ikään voitti Samuli Elon 3-0. Tosin Mika oli jo 8-10 häviöillä toista erää ennen kuin pisti ylivaihteen pesään ja otti 4 palloa putkeen.

Ykköspelaajien ottelussa Harry sai enakkoon pahalta tuntuvan Turun ”vinttikoiran”, eli Petteri Tiitisen vastaansa. Tällä kertaa Petteri ei saanut normaalia juoksuvauhtiaan päälle, vaan tyytyi hieman huolimattomasti palauttamaan Harryn tykit takanurkista keskelle. Näin ottelu jopa hieman yllättäen Harrylle 3-0. Koko ottelu ESRC III:lle hienosti 3-1.

HSRC on kesän aikana menettänyt jostain syystä pelaajia muille seuroille oikein urakalla, mahtaakohan olla isot sponssirahat, jotka satelee pelaajien ylle? No, joka tapauksessa toisessa ottelussa kohtasimme normaalia hieman kevyemmän HSRC:n ykkösjoukkueen. Basse aloitti Juha Hatjasaloa vastaan ja Basse totesi että Juha (108kg lihasta) ei tuntunut niin ”kevyeltä” vastukselta. Matsi Juhalle 3-0, vaikka Basse pyristelikin hyvin vastaan. Kakkospelaajien ottelussa Ilmari Vikström otti revanssin Toukosta ja voitti tasaisen ottelun 3-1. Mika osoitti olevansa hyvässä kisakunnossa ja peittosi kolmospelaajien ottelussa Teemu Suvannon kahden kovan erän jälkeen suhteellisen selvästi 3-1. Ykköspelaajien ottelussa Harry sai vastaansa Risto Vuopalan joka kiusasi Harrya 4 erää mutta antautui sentään lopulta 3-1. Ottelu HSRC:tä vastaan päättyi siis 2-2.

Ottelutulokset ja pistetilanne squash.fi:ssä.

Kierroksen lopputuloksena 2. paikka liigataulukossa heti ESRC II jälkeen. Junnut kiusaavat siis jo tosissaan vanhempia pelaajia. Tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen!

Raportoi joukkueen kapteeni Harry

 

Miesten vitosjoukkue Talihallissa

ESRC V pelasi tällä kertaa joukkueella Tape Koivu, Vesa Vähämaa, Kari Aalto ja Jouko Järvi. Kaksi runkopelaajaa oli estyneinä tällä kertaa. Joukkueen parhaista peliesityksistä vastasivat Jouko Järvi ja Tape Koivu. He kumpikin voittivat pelinsä Saloa vastaan tiukkojen vaiheiden jälkeen. Kari Aalto taisteli hienosti Salon Samuli Haakasta vastaan, mutta erien ratkaisevissa jatkopalloissa vastustaja oli parempi. Salon (SaSkö) kanssa pelattiin siis tasapeli 2-2. Porille (SquNa) hävittiin 0-4. Jouko tosin taisteli upeasti, mutta hävisi lopulta niukasti 2-3 Esa Mäkisalolle.

Ottelutulokset ja pistetilanne squash.fi:ssä.

Raportoi joukkueen kapteeni Vesa

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja