Jaakko Australiaa valloittamassa

PSA-ammattilaisuraansa aloitteleva Vähämaan Jaakko teki lähes kolmen viikon reissun Australiaan ja osallistui kahteen ammattilaisturnaukseen heinäkuussa 2013. Tavoitteena oli saada maailmanranking nousemaan, jotta jatkossa pääsy turnauksiin helpottuisi ja eurooppalaisiin turnauksiin pääsisi mukaan. Turnauksiin valmistautuminen ei ollut ollut aivan optimaalista, koska urheilujoukoissa Lahden Hennalassa varusmiespalvelustaan suorittavalla Jaakolla on edelleen peruskoulutuskausi käynnissä, eikä hän ole harjoittelemaan kovin useasti päässyt.

Reilun vuorokauden matkustamisen ja aikaeroon totuttelemisen jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin kentälle. Ensimmäinen turnauksista pelattiin Melbournessa, Victoriassa. Victoria Openin pääkaavioon piti selviytyä karsinnan kautta. Karsinnassa vastassa oli nuori paikallinen peluri, Tyler Hawkins, joka kaatui 3-0 voitolla. Seuraavalla kierroksella vastassa oli myös australialainen junioripelaaja, Thomas Calvert. Asteen verran ensimmäisen karsintakierroksen vastustajaa parempi, mutta 3-0 voitto tuli kotiin rutiininomaisesti.

Paikka pääkaaviossa oli näin saavutettu ja vastaan asettui taas australialainen. Vastustaja oli jälleen pykälän tai toisenkin edellistä parempi ja rankingissä reilut 100 sijaa Jaakkoa edellä. Hyökkäävä peli toi kuitenkin voiton kotiin ja näin Tim Cowell kaatui erin 3-1. Toisella kierroksella vastustaja koveni reilusti. Vastaan tuli turnauksen 5. sijoitettu Rex Hedrick, PSA 62. Vikkelä vastustaja haki joka pallon ja löikin vielä ihan kohtalaisesti, eikä Jaakko saanut kaveria ahdinkoon. Rex Hedrick voitti ottelun 3-0 ja Jaakon ottelut Melbournessa päättyivät. Saldona tästä turnauksesta oli kuitenkin hyvät pisteet ja muutama dollari matkakuluja kattamaan. Seuraavaan turnaukseen oli reilu viikko aikaa, joten nyt oli mahdollista tutustua Melbournen keskustaan ja harjoitella muitten PSA-pelureiden kanssa. Majoittuminen Melbournessa tapahtui ystävällisen paikallisen kaverin luona, joka tutustutti myös kaupunkiin.

Seuraava turnaus pelattiin Tasmanian saarella. Matkaa Melbournesta on sinne lähes 600 km, joten siirtyminen oli tehtävä lentoteitse. Tasmaniassa Jaakko pääsi suoraan pääkaavioon. Ensimmäisen kierroksen vastustaja oli karsinnasta tiensä pääkaavioon selvittänyt Rod Harker, AUS. Vastustaja ei pysynyt vauhdissa mukana ja Jaakko voitti ottelun nopeasti 3-0. Toisella kierroksella vastaan asettui turnauksen 3. sijoitettu Helsinki Senatorsinkin väreissä esiintynyt Steven Finitsis, PSA 73. Alussa Jaakko pysyi pelissä mukana ja sai vastustajan liikkeelle, mutta Finitsikseltä löytyi vielä kovempi vaihde, johon Jaakko ei pystynyt vastaamaan. Finitsis voitti ottelun helpohkosti 3-0. Liito päättyi tässäkin turnauksessa toiselle kierrokselle, mutta jälleen kotiin viemisiksi tuli tärkeitä pisteitä ja muutama killinki.

Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin mukava ja tärkeä pisteiden kannalta. Samalla näki minkälaisia pelureita näitä kilpailuja kiertää. Ei ne sen kummoisempia ole, joten luotto omaan tekemiseen kasvoi. Paljon pitää kehittyä monella osa-alueella, mutta mitään mahdottomuuksia ei vaadita. Mailatuntumakin oli säilynyt yllättävän hyvin metsässä rämpimisestä ja pelaamattomuudesta huolimatta. Kyllä nämä reissut ainakin intin metsäleirit voittaa!

Tulokset squash.fi:ssä: Victoria Open ja Tasmania Open.

ESRC onnittelee Jaakkoa menestyksekkäästä reissusta!

    Kommentoi artikkelia »»

    Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja