Huhtikuun Kuukausiskabat pelattiin 13.4.

Huhtikuun kuukausiskabat keräsivät runsaan osaanoton. Kaikk ikä- ja sukupuolijaostot olivat edustettuina. Pelaajat olivat varmaankin kiinnostuneita varmistamaan hyvän pelituntuman viikon päästä käytäviin Sm-kisoihin sekä hyvän rankingsijoituksen ESRC:n mestaruuskilpailuja varten. Tulokset tosin hieman haiskahtivat järjestellyiltä, kun järjestäjä vei skabat nimiinsä häviämättä erääkään ja voitti finaalin viimeisen erän 11-1…

Yhteensä osanottajia ilmaantui paikalle 22 kappaletta. Tehtiin 4 kaaviota ESRC:n rankinglistan mukaisesti. Ykköskaaviossa pelattiin kaksi kolmen pelaajan alkulohkoa. A-lohkossa tulokset vastasivat rankingsijoituksia: peräpaikalle jätettiin Kim Korhonen, kärkipaikasta taistelivat Topias Aalto ja Tapsa Jokinen. Ottelussa nähtiin pitkiä palloja ja fyysistä peliä kuten olettaa saattaa. Lyöntitarkkuudessa olisi ollut parantamisen varaa, mutta ratkaiseva ero syntyi ehkä Topiaksen volleynickityksistä, kun Tapsalla jäi crossi tai syöttö liiaksi irti seinästä.

Toisessa lohkossa Mikko Rautiola näytti olevan tulessa, kuin uudesti syntynyt saatuaan uuden merkkisen mailan käteensä. Sama efekti kävi Topiakselle vuodenvaihteessa. Mikko voitti Harry Liljan varsin ylivoimaisesti. Iiro Stubininkin onnistui voittaa Harry tasaisten vaiheiden jälkeen. Mikko jatkoi lohkon ratkaisuottelussa Iiroa vastaan vahvoja otteita ja vei ensimmäisen erän 11-9, mutta lopulta Iiron kantti kesti paremmin ja ottelu kääntyi hänelle 2-1.

5.-6. sijoitusottelussa Kim oli säilyttänyt pelikuntonsa Harrya paremmin ja onnistui voittamaan kaksi tasaista erää. Pronssimatsissa Mikolle perinteisesti vaikea vastus Tapsa oli vaikea tälläkin kertaa. Ensimmäinen erä oli vielä tasaista vääntöä, Tapsalle 11-8, mutta toisessa Mikon tsemppi loppui.

Finaalissa oli hieman samanlainen kulku. Topias pelasi hyvin rennosti kahden hieman väkinäisen matsin jälkeen. Iiroa vastaan on peli kulkenut viime aikojen kohtaamisissa niin hyvin, että pystyy lähtemään hyvällä itseluottamuksella. Peli sujui leikitellen, kaikki onnistui, ja tämä sai Iiron turhautumaan. 11-6 ja 11-1.

Kakkoskaaviokin oli varsin tasokas. Marko Välimäki onnistui voittamaan alkulohkossa Jammu Saaren ja villillä kortilla kakkoslohkoon nostetun 14-vuotiaan Mika Laakkosen. Toisessa lohkossa tänään 16 vuotta täyttävä Touko Juntunen kaatoi Tuomo Pohjamiehen 2-1 ja vei lohkon, kun Juha Liimatainen joutui keskeyttämään loukkaantumisen takia. Jammu jätti sijoituspelin pelaamatta, joten Mika pääsi haastamaan Tuomoa. Mika onnistuikin nappaamaan erän, mutta konkari Tuomo oli vielä vahvempi. Finaalissa Touko esitti jälleen menneensä eteenpäin ja voitti Markon varsin selkein numeroin 11-8, 11-6. Onnittelut Toukolle synttäreiden ja kaaviovoiton johdosta!

Kolmosessa muilta luulot pois otti Hessu Hassinen. Kari Aalto, Jani Häkkinen ja Lasse Punttila pelasivat ristiin. Lassella oli paras eräsuhde ja Jani antoi Karille w.o:n, siitä selvisi paremmuusjärjestys. Jumbosijalle jätettiin Kari Juntunen.

Neloslohkossa kohtasivat sukupolvet ja sukupuolet. Paremmuusjärjestys oli Jouko Järvi, Ari Stubin, Kari Hakuli (joka tosin voitti kolme pelaamaansa ottelua, mutta wo:ista menettää pisteitä ja pelattujen otteluiden määrä ratkaisee tasatilanteessa), Raila Luhtala, ja ensimmäistä kertaa skaboihin ainoana tyttönä rohkeasti osallistunut Sanna Koivumäki.

Seuaavaksi on ESRC:n omista kilpailuista vuorossa Mestaruuskilpailut 4.5. Toukokuussa on vielä kauden ratkaisevat Finaaliskabat 18.5.! Kauden voittaja on vielä auki, sillä esim. tällä kertaa voittanut Topias keräsi näistä skaboista 25 pistettä, vaikka otteluita oli vain kolme, ja suurin pisteisiin vaikuttava tekijä on voittojen määrä.

Huhtikuun kaikki ottelutulokset taulukkona tästä

Huhtikuun skabojen sijoitusottelut:

Finaali:
Topias Aalto – Iiro Stubin 11-6, 11-1

Pronssi:
Tapio Jokinen – Mikko Rautiola 11-8, 11-3

5.-6.:
Kim Korhonen – Harry Lilja 14-12, 11-9

7.-8.:
Touko Juntunen – Marko Välimäki 11-8, 11-6

9. sija, haaste:
Mika Laakkonen – Tuomo Pohjamies 11-9, 4-11, 5-11

Huhtikuun paremmuusjärjestys:

1.Topias Aalto
2.Iiro Stubin
3.Tapio Jokinen
4.Mikko Rautiola
5.Kim Korhonen
6.Harry Lilja
7.Touko Juntunen
8.Marko Välimäki
9.Tuomo Pohjamies
10.Jarmo Saari
11.Mika Laakkonen
12.Juha Liimatainen
13.Heikki Hassinen
14.Lasse Punttila
15.Kari Aalto
16.Jani Häkkinen
17.Kari Juntunen
18.Jouko Järvi
19.Ari Stubin
20.Kari Hakuli
21.Raila Luhtala
22.Sanna Koivumäki

KOKONAISTILANNE ENNEN VIIMEISTÄ OSAKILPAILUA:

1.Tapio Jokinen 131,67
2.Topias Aalto 114,17 +2
3.Touko Juntunen 102,90 -1
4.Mikko Rautiola 96,43 +1
5.Tero Timberg 90,00 -2
6.Heikki Hassinen 81,11 +3
7.Iiro Stubin 77,50 +6
8.Kari Aalto 73,91 -2
9.Janne Järvinen 70,00 -2
10.Jouko Järvi 68,77 +4
11.Erkki Pyre 61,08 -3
12.Ari Stubin 60,01
13.Tuomo Pohjamies 55,16 *
14.Kari Juntunen 54,34 -3
15.Basse Lilja 54,10 -5

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja