24.11.2007 Liigakierros, miesten II- ja III-joukkueet

Miesten II- ja III-joukkueet isännöivät menestyksekkäästi Esportissa.

esrc-iii.jpgjarkki.jpgtero.jpgtapio-k.jpg

II-joukkueen hyvä alkukausi sai jatkoa, kun tällä kertaa koppiin astelivat Petteri Siren, Tero Timberg, Ville Salkala ja Harry Lilja. Ensin vastaan asettui Virolaisista koostuva ESQ:n II-joukkue, joka ei tällä kertaa ollut liikkeellä aivan terävimmällä kokoonpanollaan. 3.- ja 4.-pelaajien otteluissa vielä juniori-ikäiset Pettain veljekset Kristjan ja Jaanus eivät pystyneet horjuttamaan konkareitamme Villeä ja Harryä, vaikka jälkimmäinen joutui yhdestä erästä luopumaankin. Kakkospelaajien taistossa Tero vei suht’ selkeästi kaksi ensimmäistä erää Meelis Prettiä vastaan, mutta hävisi kolmannen virolaisen parantaessa otteitaan. Neljännen erän alku jatkui kolmannen erän tapaan virolaiskomennossa, mutta pelin pitkittyessä väsy ajoi Prettin virhesumaan ja näin Tero korjasi voiton 3-1. Ykkösten ottelusta osattiin odottaa hankaluuksia Petterille, sillä Viron Paul Piik on usein kaatanut suomalaisvastustajansa divarikarkeloissa. Petteri aloitti kuitenkin hyvin ja pelasi ensimmäisen erän ennakkoluulottomasti, vaikka Piik veikin erän nimiinsä 9-5. Toisessa ja kolmannessa erässä Petteri ei enää oikein saanut omaa peliään käyntiin ja erityisesti vastustajan tarkat stopparit olivat myrkkyä nuorten maajoukkuemiehellemme. Petteri taipui tällä kertaa 3-0, mutta otteluvoitot komeasti ESRC:lle 3-1.

Kun Virolaiset oli kaadettu, emme halunneet päästää HSRC II:n miehiä yhtään helpommalla. Vastustajan ykkösnyrkin (Risto Jokinen) loistaessa poissaolollaan HSRC jäi käytännössä täysin jalkoihin voittamalla neljässä käydyssä kamppailussa ainoastaan yhden erän. komeat voitot jokaiselta ESRC:n mieheltä, erikoismaininta myönnetään Petterin vakuuttavalle esitykselle Seppo Rissasta vastaan.

ESQ II – ESRC II 1-3 (5-9 / 65-99)
Paul Piik-Petteri Siren 3-0 (9/5 9/0 9/1)
Meelis Prett-Tero Timberg 1-3 (2/9 6/9 9/6 4/9)
Kristjan Pettai-Ville Salkala 0-3 (4/9 0/9 0/9)
Jaanus Pettai-Harry Lilja 1-3 (9/6 0/9 3/9 1/9

ESRC II – HSRC II 4-0 (12-1 / 110-33)
Petteri Siren – Seppo Rissanen 3-0 (9/2 9/6 9/0)
Tero Timberg- Jarmo Karjala 3-0 (9/1 9/3 9/3)
Ville Salkala – Esa Manninen 3-1 (9/2 2/9 9/2 9/1)
Harry Lilja – Janne Mikkilä 3-0 (9/0 9/0 9/4)

Syksyn kierrosten jälkeen ESRC II on lohkossaan toisena, sarjataulukko nähtävissä kokonaisuudessaan täältä.

III-joukkueen ottelutulokset:

ESRC III – KSQ 1-3 (4-12 / 76-117)
Jarmo Saari – Matti Pöljö 0-3 (3/9 3/9 4/9)
Jarmo Jaakkola – Paul Palojärvi 0-3 (2/9 4/9 2/9)
Veli-Matti Passinen – Jouko Puustinen 3-2 (9/3 5/9 9/6 8/10 9/1)
Tapio Korpeinen – Tero Tapiola 1-3 (4/9 9/7 1/9 4/9)

ESRC III – SaSkö 4–0 (12-2 / 120-64)
Jarmo Saari – Mika Oksa 3-1 (9/6 8/10 9/4 9/2)
Jarmo Jaakkola – Timo Kallioinen 3-1 (9/5 3/9 9/2 9/6)
Tapio Koivu – Timo Romu 3-0 (9/0 9/3 9/0)
Tapio Jokinen – Hannu Heimo 3-0 (9/5 9/3 10/9)

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja