Luvassa vilkas kausi 07-08

Hyvät säät pitävät vielä kössäreitä ulkolajien parissa, mutta kausi pyörähtää kohta täysillä käyntiin. Joitain viilauksia viime kauteen on tiedossa ja samalla on hyvä päivittää kuulumisia.
SM-liigan alkuun on enää kuukauden verran aikaa. Tällä kaudella odotamme jännityksellä Liigan ohjelmaa ja sitä, onko naisten osalta joukkeet jaettu SM-liigaan ja I-divisioonaan. Toivon mukaan ESRC onnistuu kokoamaan kolme naisten joukkuetta alkavalle kaudelle. Miesten osalta on myös mukana (Kari Aalto) viides joukkue, sillä seuraamme liittynyt useita uusia kilpapelaajia. SM-liigan osalta oma toiveeni on, että osallistuvat pelaajat myös sitoutuvat kierroksiin siitä huolimatta, että joskus se tarkoittaa heräämistä lauantaiaamuna kukonlaulun aikaan ja ajamista parin sadan kilometrin päähän. Tällä kaudella miesten liigatoiminnasta vastaa Tero Timberg ja naisten vastuu on Pia Ojalalla.
Juniorivalmennuksen osalta ryhmäjakoja ja valmennusaikoja on erinäisten muutosten takia jouduttu muuttamaan todella paljon. Jarkki on tehnyt viikko-ohjelman eteen hartiavoimin töitä ja toivon mukaan kärsivällisyyttä aikatauluttamiseen löytyy sekä junnuilta että vanhemmilta. Kymmenien junnujen, valmentajien ja kenttien aikatauluttaminen on vähän vastaavaa hommaa kuin koulun lukujärjestyksen laatiminen rehtorille – sillä erolla, että rehtorille maksetaan siitä palkka.
Esport Centerissä on kesän aikana tehty remontteja. Mukavinta on, että alakentät on saatu spinningiltä jälleen squash-käyttöön. Toiveissa ja haaveissa on yläkenttien katsomoprojekti. Esport näyttää kasvavan entistä vahvemmin todelliseksi squash-mekaksi, joka lupaa myös seuralle mahdollisuuksia eri tason tapahtumien järjestämiseen.
Naisten sunnuntain valmennukset jatkuvat Laura Aalto-Setälän vetäminä. Harrastajien ryhmä kokoontuu 17:15 alkaen sunnuntaisin ja enemmän pelanneiden osalta treenit alkavat 18:45. Molemmat sessiot ovat puolitoistatuntisia.
Naisten osalta käynnistyy myös kuukausiottelut. Tarkoitus on jakaa pelaajat kolmen pelaajan lohkoihin alkuun ranking-listan mukaisesti. Pelaajat sopivat peliajat keskenään ja kirjaavat tulokset hallin seinällä olevaan taulukkoon. Lohkon voittaja nousee ylempään lohkoon, kakkonen säilyy samassa ja kolmonen putoaa pykälää alemmas. Lisätietoja systeemistä julkaisee kohtapuoliin Tiina Koivu.
Tarkennuksia ja päivityksiä toimintaan varmasti tulee vielä sitä mukaa kun päivänvalo vähenee. Merkit ovat ilmassa aktiivisesta ja vilkkaasta kaudesta 07-08, joten pysy kanavalla!

Tape

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja