Joulukuun skabat pelattu

Lauantaina 18.12. pelattiin kauden toiset kuukausiskabat. 16 osallistujan joukosta voittajaksi selviytyi Tero Timberg.

Ounastelin paikalle paljon osallistuja ja ennen kaikkea aiempaa enemmän naisia, koska tonttu cupissa kaikilla oli niin hyvä fiilis yhteisten pelikokemusten jälkeen ja monet lupasivat tulla, mutta ilmeisesti joulukiireet olivat ajaneet useimpien kalentereissa edelle. Osanottajia oli vähemmän kuin viimeksi, 16, joista tyypillisesti kaksi naisia.

Ykköstasolle erottuvia pelaajia tuli paikalle kuusi, joten päätimme tehdä kaksi kolmen lohkoa ja pelata sitten sijoitusottelut paras viidestä.

Muihin lohkoihin saatiin sopivasti 5 pelaajaa. Kakkoslohko oli todella tasainen ja siellä saatiin varmasti paidat märiksi. Kolmoslohkossa oli sekalainen sakki naisedustusta, veteraaneja ja yksi liigapelaajakin.

Tero pelasi 1a-lohkossa tapansa mukaan tiukkoja eriä, mutta otti lopulta kuitenkin Vellulta ja Iirolta luulot pois. 1b-lohkossakin pelattiin tasaisia pelejä, ja lopulta Tuomo voitti sekä Topiaksen että Hannun. Mitalipelien väännöissä päädyttiin järjestykseen 1.Tero 2.Tuomo 3.Hannu 4.Iiro. Minun ja Vellun sijoitusottelu oli aika halutonta läpsyttelyä, ja päivän panostani kommentoisin siten, ettei oikein huvittanut pelata järkevästi, yritin vain tappaa joka paikasta eikä se tänään onnistunut aivan toivotulla tavalla.

Kakkoslohkon voittajaksi selviytyi Erkki Pyre, jonka boasteja vastustajat kehuivat ja kirosivat. Värikkäässä kolmoslohkossa Vesa Vähämaa näytti kaapin paikan, mutta ainakin Raila osoitti, ettei hänelle turhaan  myönnetty keväällä Taistelijan Maljaa, kun hän nappasi vitosjoukkueen liigapelaajalta erän.

On valitettavaa, että kaikki halukkaat eivät saaneet osallistua, koska tulivat myöhässä. Olen nyt kuitenkin aiempien kokemusten perusteella sitä mieltä, että vaikka kuukausiskabat yritetään pitää rentoina ja vapaamielisinä, niin kaavioita ei enää voida alkaa vekslaamaan sen jälkeen, kun niistä kerran on sovittu ja pelit on saatu käyntiin, ellei siihen nyt satu olemaan aivan oivaa tilaisuutta. Joku roti täytyy olla. Joten kuten olen kaikissa kuukausiskaboista tiedottavissa ilmoituksissa korostanut, ilmoittautumiset kisapäivänä klo 15 asti paikan päällä, ja jos tulet myöhässä, no problem kunhan ilmoitat siitä ajoissa (ennen klo 15) puhelimella tai sähköpostilla.

Kuukausiskaboissa on nyt uutena asiana tilastointi ja pisteytys, johon vaikuttavat pelattujen otteluiden määrä, voittojen määrä ja lohko jossa ne saavutetaan, sekä kokonaissijoitukset yksittäisissä skaboissa. Tällä pisteytyksellä on tarkoitus ratkaista ns. kk-skabojen kokonaiskuningas/-kuningatar: menestys auttaa, mutta olennaisinta on ahkera osallistuminen ja useiden otteluiden pelaaminen. Jollakin perusteella on tarkoitus kauden päättäreissä keväällä palkita skaboissa ansioituneita. Kriteereistä ei vielä varmuutta :)

Kirjoitin myös ”Kuukausiskabojen säännöt”, joita oli skaboissa jaossa paperilla (juuri ketään ei valitettavasti kiinnostanut). Se on sellainen yleinen pieni infopaketti skabojen kulusa. Uutena asiana mainitsisin sen, että jos sinusta tuntuu, että sinut sijoitettiin liian alhaiseen lohkoon, voit aina lohkopelien päätyttyä haastaa jonkun ylemmästä lohkosta sijoitusotteluun, kunhan se sopii haastettavalle ja järjestäjälle.

Tulokset

Säännöt

KK-Kuningas pistetilanne kärjen osalta kaksien skabojen jälkeen:

1.Tuomo Pohjamies 78,33

2.Topias Aalto 77,00

3.Erkki Pyre 73,93

4.Kari Aalto 62,00

5.Eero Nurminen 55,33

6.Guy Sundman 55,04

7.Kristian Rautiainen 54,00

    Kommentoi artikkelia »»

    Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja