Espoo Dunlop Open 2010 pelattiin Esportissa

Espoo Dunlop Open, ensimmäinen uuden eliittisarjan kilpailu saatiin onnistuneesti vietyä loppuun viikonloppuna Esport Centerissä. Voittajiksi luokissaan selvisivät Matias Tuomi, Heikki Ruotanen ja Petteri Sirén.

Espoo Dunlop Open 2010 videokooste.

Kilpailujen kaikki kaaviot pelattiin suuren maailman tyylin cup-menetelmällä, mikä toi toivottua lisälatausta peleihin. Lauantaiaamuna pelattiin kaikissa kaavioissa ensimmäiset ottelut. Ykköskaaviossa väännettiin oikein kunnolla, kun kolmesta ensimmäisen kierroksen ottelusta neljä venyi viiteen erään. Ennakkosuosikit pitivät kuitenkin pintansa ja puolivälierissä kohtasivat odotetut ottelijat. Puolivälierissä Jaakko Vähämaa onnistui ajoittain horjuttamaan uutta rankingnelosta Aleksi Leskistä, mutta tiukan kolmannen erän jälkeen (18-16 Aleksille) Jaakolla oli liian jyrkkä ylämäki edessä. Janne Järvinen, Arttu Moisio ja Matias Tuomi selviytyivät 3-0 voitoilla välieriin, mutta Järvinen joutui taistelemaan tiukat kaksi erää jatkopalloilla ennen kuin sitkeä Hannu Jaskari kaatui.

Kakkoskaaviossa edettiin myös ensimmäisellä kierroksella tuttujen nimien hallitessa. Eniten kampoihin korkeammin sijoitetulle vastustajalleen pisti Saara Valtola, joka hallitsi peliä puolitoista erää konkari Risto Jokista vastaan. Risto nousi kuitenkin rautaisen peruskestävyyden ja peruspelin kautta voittoon neljässä erässä. Hyvin taisteli myös Jami Äijänen, joka oli aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä ykkössijoitetulle Heikki Ruotaselle heti ensimmäisessä pelissä. Toisella kierroksella nähtiin kisojen tiukin ja jännittävin kamppailu. Tero Timberg näytti vievän ottelun loistavalla pelillään 3-0 nuorta Miko Äijästä vastaan. Miko oli kuitenkin toista mieltä ja yltyi hienoon taisteluun aina Teron yltäessä ottelupalloon. Uskomattoman kypsästi ja virheettömästi tiukassa paikassa pelannut Miko pelasti ottelupalloja kolmannessa erässä, neljännessä erässä ja lopulta vielä viidennessäkin erässä ennen kuin onnistui omalla kolmannella ottelupallollaan viemään voiton. Loistava jännitysnäytelmä ja urheiluviihdettä parhaimmillaan. Mikael Sirén onnistui myös vakuuttavalla voitolla Risto Jokisesta lunastamaan itselleen paikan välieristä.

Kolmoskaavio oli kilpailujen suurin ja tervetulleena lisämausteena oli mukana suuri joukko junioreita ja naisia. Nämä kokivat kuitenkin kyydin kylmäksi ensimmäisellä kierroksella ja saivat Pia Ojalaa lukuun ottamatta tyytyä pelaamaan platen lohdutussijoista. Kovaa paluuta kilpakentille tekevä Pia taisteli hienot voitot kahdesta ensimmäisestä ottelusta ja laittoi puolivälierissäkin tiukoille nuoren Kristian Rautiaisen, mutta joutui lopulta toteamaan tämän paremmakseen. Hieno suoritus kuitenkin Pialta ja ei voi muuta kuin ihailla hänen rautaista peruslyöntiään, joka kestää vertailun ihan huippumiestenkin sarjassa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa kaikkien sarjojen välierät ja finaali. Ykköskaaviossa ei välierissä yllätyksiä nähty, ja finaaliin selviytyivät odotetusti Matias Tuomi ja Arttu Moisio. Finaalista oli odotettavissa tiukka vääntö, olivathan molemmat pelaajat niin vakuuttavia omissa välierissään. Finaalista muodostui tutun oloinen ottelu Artun ja Matiaksen välillä. Arttu yritti hallita peliä ja näennäisesti hallitsikin peliä vahvoilla peruslyönneillään ja lentopelillään, mutta Matiaksen hyvä liike ja parempi maltti sekä varmuus ratkaisupaikoissa toivat lopulta voiton tiukassa kolmen erän kamppailussa. Kolmanneksi ylsi Aleksi Leskinen, joka onnistui vahvalla peruspelillään voittamaan Janne Järvisen. Ykköskaavion voittajakolmikko pääsi nauttimaan palkintorahoista, jotka eliittisarjan myötä ovat tulleet takaisin kotimaisiin kisoihin.

1. kaavion voittajat 1. Matias Tuomi (kesk.), 2. Arttu Moisio (vas.) ja 3. Aleksi Leskinen (oik.)

1. kaavion voittajat 1. Matias Tuomi (kesk.), 2. Arttu Moisio (vas.) ja 3. Aleksi Leskinen (oik.)

Kakkoskaaviossa välierät pelattiin ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Sekä Miko Äijänen että Mikael Sirén onnistuivat ajoittain horjuttamaan vastustajiaan, mutta lopulta Heikki Ruotanen ja Riku Mehta selviytyivät finaaliin ilman suurempia ongelmia. Finaali oli tiukka vääntö, mutta kokemuksella Heikki Ruotanen tuli takaa ja ohi aina voittoon saakka. Pronssiottelussa Miko vei tiukassa ottelussa voiton ajoittain tuohtuneesta Mikaelista 3-2.

2. kaavion voittajat 1. Heikki Ruotanen (kesk.), 2. Riku Mehta (vas.) ja 3. Miko Äijänen (oik.)

2. kaavion voittajat 1. Heikki Ruotanen (kesk.), 2. Riku Mehta (vas.) ja 3. Miko Äijänen (oik.)

Kolmoskaavio oli alusta loppuun asti Petteri Sirénin juhlaa. Petteri sai välierässä luovutuksen ja finaalissa kaatui väsyneen esityksen jälkeen Kristian Rautiainen. Kristian taisteli välierässä tiukat viisi erää Jussi Vikströmin kanssa ja siinä meni varmaan suurin puhti. Oli kiva nähdä Petteri takaisin kentällä parin vuoden hiljaiselon jälkeen, entistä vahvempana, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

3. kaavion voittajat 1. Petteri Siren (vas.), 2. Kristian Rautiainen (oik.), ja kuvasta puuttuva 3. Jussi Vikström

3. kaavion voittajat 1. Petteri Siren (vas.), 2. Kristian Rautiainen (oik.), ja kuvasta puuttuva 3. Jussi Vikström

Kisat olivat kaikin puolin suuri menestys. Pelaajia oli reilusti yli viisikymmentä. Loppuottelussa oli katsomo lähes täynnä ja kiinnostusta tapahtumaa kohtaan näytti olevan joka suunnasta. Dunlopin mailatestaus ja myynti toivat mukavan lisämausteen useasti harmaaseen kisa-arkeen. Järjestelyt toimivat loistavasti kiitos etenkin Janne Järvisen, Ilkka Forsellin, Jenni Nordlingin, Poku Salon ja Raila Luhtalan. Mukavaa oli nähdä myös uusien juniorien esiinmarssi. Enää eivät junnut ja tytöt ole täysiä vastaantulijoita, vaan kykenevät taistelemaan voitosta siinä missä muutkin. Mukavaa oli myös nähdä usean vanhan konkarin paluu kisakentille ja sen ulkopuolellekin. Kaikilla meillä on varmasti annettavaa squashille.

Teksti: Matias Tuomi

Ottelutulokset allaolevista linkeistä.

Tulokset squash.fi:ssä | Tulokset Tournament Softwaressa

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja