Kuukausiskabat III

Lauantaina 17.4. pelattiin seuramme kolmannet kuukausiskabat. Osaanottajia oli mukavat 16 ja taso oli tälläkin kertaa kova. Paikalle saapui myös huippupelaajamme Janne Järvinen, joka nappasi odotetusti skabojen voiton. Kakkoslohkon voitti dramaattisten vaiheiden jälkeen Tuomo Pohjamies. Kolmoslohkokin oli tasainen – voiton jakoivat Kari Aalto ja Heikki Hassinen. Naispelaajistoamme edustivat Jonna Kinnunen ja Jenni Nordling.

Ykköslohkossa nähtiin monta tasaista kamppailua. Janne Järvinen vei kaikki ottelunsa 2-0, mutta joutui sentään tahkoamaan useita kovia eriä. Hänen takanaan kilpailu oli tiukkaa – Tero Timberg ratkaisi kakkospaikan itselleen illan viimeisessä ottelussa voittamalla Tapio Jokisen, joka ei onnistunut voittamaan kumpaakaan kahdesta ottelupallostaan. Tapsa puolestaan pelasi Iiroa ja minua vastaan tiukat 3-eräiset matsit. Lohkon jumbofinaalissa minä vedin tällä kertaa pidemmän korren.

Tasaisin ja dramaattisin lohko oli tällä kertaa kuitenkin kakkoslohko. Ensimmäinen yllätys nähtiin, kun Jarkki Jaakkola otti Tuomo Pohjamiehestä voiton kahden tiukan erän jälkeen suoraan 2-0. Tuomo hoiti muut ottelunsa ja voitti lohkon. Martin Tallberg vastasi päivän shokkituloksesta voittamalla Jarkin 2-1 – harmi kyllä juuri kukaan ei ilmeisesti ollut katsomassa näitä yllätysotteluita, kun kaikki keskittyivät seuraamaan ykköslohkon matseja. Jarkki, Ilkka Moilanen ja Oliver Brabant esittivät kaikki tasavahvoja otteita, pelasivat ristiin ja päätyivät kahteen voittoon.

Kolmoslohkon kärki oli tasainen. Heikki Hassinen, Kari Aalto ja Janne Niutanen voittivat lohkon muut pelit, mutta pelasivat keskenään ristiin. Kari takoi voiton Jannesta, Heikin stopparit purivat Kariin, mutta Janne ilmeisesti taipui niihin notkeammin ja voitti Heikin. Naisten välinen kaksinkamppailu päättyi Jenni Nordlingin 2-0 voittoon.

Seuraavaksi oman seuran kesken kisaillaan 8.5. ja silloin onkin tosi kyseessä, sillä panoksena on seuran mestaruus. Kuukausiskabat jatkuvat ensi kaudella kesän jälkeen. Skabojen ”ylituomari” kiittää kaikkia kevään mittaan osallistuneita, ilmapiiri on ollut oikein mukava ja on ollut hauska skabailla!

Tulokset: KUUKAUSISKABAT III

ESRC Ranking 17.4.10

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja