ESRC:n Junnumestikset 17.5.2009

Hienosta kevätsunnuntaista huolimatta kisoihin oli ilmoittautunut 42 pelaajaa. Muutama ilmoitti lauantaina ja sunnuntaina poisjäännistä sekä sunnuntaina saatiin muutama lisäilmoittautunut, joten oltiin taas 42 pelaajassa. Tämä on ainakin 2000-luvun ennätys. ESRC:n juniorisquash on edelleen nousussa myös kilpapelaajien osalta.
osallistujat.JPG

Ilahduttava määrä vanhempia ja sisaruksia nähtiin kannustamassa pelaajia. Enimmillään paikalla oli yli 100 henkilöä. Meidän säännöt sallivat osallistumisen kahteen sarjaan ja sen takia pelaajia eri luokissa oli kaikkiaan melkein 60.

Kisat olivat tasokkaat, kuten aina ESRC:n junnumestaruuksista pelattaessa. Tuplamestareita oli tänä vuonna kolme; Emilia Soini (T15 ja T17), Basse Lilja (P11 ja P13) sekä Jaakko Vähämaa (P17 ja P19). Heidän lisäkseen oli viisi pelaajaa, jotka saivat kaksi mitalia.

TULOKSIA

T9, osanottajia 4
1. Elsa Korpeinen
2. Iida Lehikoinen
3. Aino Lehtinen
t9.JPG

P9, osanottajia 4
1. Elias Korhonen
2. Lasse Vikström
3. Tommi Mäntylä
p9.JPG

T11, osanottajia 5
1. Sofia Korpeinen
2. Katri Aalto-Setälä
3. Anni Lehikoinen
t11.JPG

P11, osanottajia 7
1. Basse Lilja
2. Niklas Kankaanpää
3. Lauri Lavonen
p11.JPG

T13, osanottajia 5
1. Cessi Lilja
2. Maarit Ekholm
3. Nea Falck
t13.JPG

P13, osanottajia 3
1. Basse Lilja
2. Touko Juntunen
3. Aleksi Jankkila
p13.JPG

T15, osanottajia 5
1. Emilia Soini
2. Katarina Baston
3. Emilia Korhonen
t15t17.JPG

P15, osanottajia 7
1. Tommi Ekholm
2. Kristian Rautiainen
3. Touko Juntunen
p15.JPG

T17, osanottajia 5
1. Emilia Soini
2. Katarina Baston
3. Emilia Korhonen

P17, osanottajia 8
1. Jaakko Vähämaa
2. Tommi Ekholm
3. Tatu Knuutila
p17.JPG

P19, osanottajia 6
1. Jaakko Vähämaa
2. Tatu Knuutila
3. Joni Jaakkola
p19.JPG

Paikalla oli lisäksi Espoon kuuluisuus – taitoluistelija Jenni Vähämaa – kannustamassa pikkuveljeään Jaakkoa!
jaakko-ja-jenni.JPG

Moni nuorista neideistämme halusi potrettiin Jennin kanssa – Maarit Ekholm onnistui!
maarit-ja-jenni.JPG

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja