ESRC:n padeltonttuilussa mukana 24 pelaajaa 2.12.2017

ESRC:n aikuisten pikkujoulukisana pelattiin tänäkin vuonna padelia Kilon Padel Club Finlandilla, jossa kenttämäärä oli kasvanut viime vuoden neljästä kuuteen. Viime vuonna, kun padelia pelattiin ensimmäistä kertaa tonttuilemassa oli 18 pelaajaa. Tällä kertaa mukana oli komeat 24 pelaajaa, jolla saatiin järjestelyjen kannalta mainio määrä pelipareja, 12. Lisäksi mukana oli muutama ”hangaround-kannustaja”, mikä nosti osallistujamäärän 30:een. Voittajiksi selvisivät Ville ja Basse, mutta kerrotaan ensin kisan kulusta hieman lisää.

Kisan johtajana toimi Topias Aalto, joka arvioi ilmoittautuneiden pelitason kahteen kategoriaan: kokeneemmat ja vähemmän kokeneet. Näistä kahdesta ryhmästä arvottiin peliparit ja sitten parit arvottiin vielä neljään kolmen joukkueen alkulohkoon. Alkulohkojen jälkeen pelattiin jatkopelit kolmena neljän joukkueen cuppina, jotta saatiin selville joukkueiden välinen järjestys. Kaikille joukkueille tuli siis neljä ottelua. Ottelut pelattiin squashin pistelaskulla paras kolmesta yhteentoista pisteeseen niin, että kukin pelaaja syötti vuorotellen kaksi palloa. Viimeisistä otteluista osa pelattiin paras viidestä, kun meillä oli kenttäaikaa vielä jäljellä. Pelien tuoksinassa nautittiin jouluaiheisia virvokkeita, sekä nestemäisessä että kiinteässä olomuodossa. Virvokkeet hankkinut allekirjoittanut oli erinomaisen tyytyväinen, kun kerrankin syötävää ja juotavaa tuntui olevan sopiva määrä. Iso kämmi meinasi tapahtua, kun siideri- ja olutkylmäkassi unohtuivat matkasta, mutta allekirjoittaneen avulias puoliso Make pelasti tilanteen ja kiikutti kylmäkassin janoisille pelaajille Kiloon.

Aluksi käytössämme oli neljä kenttää, joten jokainen lohko sai oman kenttänsä, jolla pelata kolme lohkon sisäistä ottelua. Jo lohkovaiheessa nähtiin varsin tiukkoja vääntöjä, mutta koska tasapelejä ei padelissa tunneta, niin lohkovaiheen jälkeen olivat jatkokaaviot selvillä. Ykköskaavioon tiensä selvittivät: Harri Pohja & Alberto Somoano, Amna Khawaja & Elias Korhonen, Jyrki Virtanen & Marko Lappalainen sekä Ville ”Jyrkin poika & Katariinan veli” Parkkinen & Basse Lilja, joka oli yksi päivän padelensikertalaisista. Tässä kaaviossa kamppailtiin siis sijoista 1-4, muissa jatkokaavioissa selvitettiin sijat 5-8 ja 9-12.

Pelit jatkuivat samalla squashpistelaskulla ja loppujen lopuksi ykköskaavion pronssipelissä Marko & Jyrki nappasivat voiton Amnasta & Eliaksesta. Finaaliottelussa Ville ja Basse jyräsivät tiukan taiston jälkeen 3-1 voittoon Harrista ja Albertosta.

Voittajat palkittiin pokaalein! Kuvassa vasemmalla Ville ja oikealla Basse. Keskellä pokaalit voittajille ojentanut kisan johtaja Topias.

ESRC:n padeltonttuilu 2017 tulokset:
1. Ville Parkkinen & Sebastian ”Basse” Lilja
2. Harri Pohja & Alberto Somoano
3. Jyrki Virtanen & Marko Lappalainen
4. Amna Khawaja & Elias Korhonen
5. Joni Jaakkola & Miguel Lopez Cabello
6. Anni Kauranen & Topias Aalto
7. Sanna Koivumäki & Harry Lilja
8. Hannu Haanpää & Eino Vaarala
9. Kim Korhonen & Jyrki Parkkinen
10. Raila Luhtala & Tuomo Kekoni
11. Heikki ”Hessu” Hassinen & Risto Välimäki
12. Tamim ”Amnan veli” Khawaja & Ville Salkala

Kiitokset kaikille mukanaolleille mukavasta tapahtumasta. Ensi vuonna taas uudestaan! Seuraavan padeltapahtuman järjestäjille mietintämyssyyn: miten olisi yhteinen alkulämmittely ja esittäytymiskierros tapahtuman alkuun ja loppuun illan jatkaminen porukalla saunan & iltapalan merkeissä. Löytyisikö padelhallin läheltä sopivaa paikkaa jatkoille?

Raportoi Raila

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja