Marraskuun Kuukausikisat käytiin 14.11.2015

Kauden toisiin kuukausikisoihin saapui 14 soturin joukkio. Pelattiin kolmessa kaaviossa 3 erän matsit. Ykköskaavion voitti Tero Timberg, kakkosen Janne Falck ja kolmosen Martin Tallberg.

Ykköskaavioon päätyivät Timbergin Tero, Jokisen Tapsa, Pohjamiehen Tuomo ja Pohjan Harri. Tero voitti kaikki pelit suht helposti, Tapsa sai Terolta erän, mutta muut erät oli yhtä päätyä. Tapsa taas sitten voitti balanssittoman Tuomon ja hieman väsähtäneen Harrin aika helposti. Harri aloitti Tuomoa vastaan hyvin, mutta lopulta matsi kääntyi Tuomolle 2-1.

Kakkoskaavioon olikin sitten tunkua, siellä pelasi loppujen lopuksi kuusi pelaajaa, joista osa ei pelannut kaikkia matseja. Kaaviossa olivat Janne Falck, Alex Macintosh, Kalle Högström, Ilkka Moilanen, Marko Lappalainen ja paluuta tekevä Hannu Haanpää. Janne voitti taas kaikki pelit aika vakuuttavasti, Hannun kanssa taisi peli jäädä kesken, mutta muuten kliinistä toimintaa Jannelta. Moilasen Ilkka oli yllättävänkin kovassa vireessä, voitot Hannusta, Kallesta ja Markosta ja lohkon kakkostila. Tennis kuulemma tehnyt pelille hyvää. Lappalaisen Marko oli kaavion kolmas. Alex, Hannu ja Kalle voittivat kaikki yhden pelin ja jakoivat sitten muut sijat. Lohko oli erittäin tasainen ja pelit olisivat voineet päättyä miten tahansa.

Kolmoskaaviossa oli minulle vähän tuntemattomampia suuruuksia Martin Tallbergia lukuun ottamatta. Muut kaaviossa olleet olivat Ilkka Hienonen, ”Jugi J” ja Esko Metsola. Martin voitti kaikki pelit antamatta muille montakaan pistettä. Hienosen Ilkka oli toinen ja Jugimeister kolmas. Metsolan Esko jätettiin sitten neljänneksi. Hyvä että saatiin kisoihin uutta verta.

Allekirjoittanut (Tapsa) jääkin tässä nyt sitten 3-6 kk tauolle kössistä, kun tuota kantapäätä vähän leikellään.

Hoidan kuitenkin kuukausikisat jatkossakin, vaikka en itse pelaamaan pääsekään.

Tulokset tästä exceltaulukkona_Kisat14112015b

T: Tapsa Jokinen

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja