ESRC:n mestikset ja pikkujoulut 21.11.2015

Tonttucup2015_banner_169pxViime lauantaina pelattiin keväältä joulun alle siirretyt seuran mestaruuskilpailut. Sarjat olivat naiset kilpa, naiset kunto, miehet yli 50v. ja miehet kilpa (johon kuntosarja yhdistyi). Molemmissa kilpasarjoissa saatiin uudet mestarit. Saman päivän iltana vietettiin myös ESRC:n pikkujouluja ravintola Casa Maressa, Lauttasaaressa. Siellä saatiin uusi nimi myös Taistelijan Maljaan.

Naisten kilpasarjassa oli selkeänä ennakkosuosikkina Marja Vainio, mutta kysymys kuului, että pystyvätkö kehittyvät nuoret Jenni Heikkilä, Johanna Penttilä, Inka Luhtala ja kuntoaan kohentanut Raila Luhtala haastamaan häntä, ja mikä taas on haastajien keskinäinen järjestys. Pelattiin kaikki kaikkia vastaan paras kolmesta erästä. Jenni ilmoittautui viime hetkellä mukaan selkävaivoista huolimatta. Voi olla, että Jenni ei päässyt niistä johtuen tänään ihan parhaaseen peliinsä, vaan hävisi ennakkoon tasaisille vastustajilleen ja jäi ilman voittoja. Kolmella pelaajalla oli äärimmäisen tasaista: Inka voitti ensin tarkalla pelillä hieman vielä kenties unisen Johannan 11-4, 11-5. Johanna puolestaan sisuuntui toiseen peliinsä ja päihitti Railan 2-1 nousemalla takaa ohi, mikä oli hyvä suoritus! Tulos 3-11, 11-5, 11-6. Äidin ja tyttären kohtaamisessa Raila veti vielä Inkaa pidemmän korren äärimmäisen tasaisessa ottelussa 6-11, 14-12, 11-13. Näin kolme pelaajaa pelasi siis ristiin, ja eroja jouduttiin ratkomaan eräsuhteilla. Myös eräsuhteet olivat Railalla ja Inkalla tasan, joten päätettiin vedota mitalin värissä keskinäiseen otteluun. Marja voitti kaikki vastustajansa puhtaalla pelillä 2-0 ja varmisti näin mestaruuden itselleen!

Naiset_kilpa_2015

2. Raila Luhtala 1.Marja Vainio 3.Inka Luhtala

 

Miesten kilpasarjassa saatiin pystyyn kahdeksan pelaajan cup-kaavio lisäämällä tähän sarjaan kolme kuntosarjaan ilmoittautunutta. Mikko Rautiola oli ykkössijoitettu kaadettuaan Topias Aallon kisoja edeltäneessä harjoitusottelussa – miesten kilpasarjan kaaviothan tehdään ESRC:n rankinglistan perusteella. Kolmossijoitettu oli Harry Lilja ja nelossijoitetuksi laitettiin pelajatuntemuksen perusteella seuran uusi Intian vahvistus Rahul Suri. Sijoitetut pitivät kutinsa ja hoitivat ensimmäisen kierroksen ottelunsa selvästi. Ensimmäisessä välierässä vastakkain asettuivat Rahul ja Mikko. Aluksi näytti siltä, että Rahul pitää Mikko otteessaan tasaisen varmalla pelillä. Ensimmäisen erän 9-5 tilanteessa Mikko kuitenkin löysi lyöntitarkkuutensa ja alkoi hallita tapahtumia, nousten vielä ensimmäisessä erässä ohi jatkopalloilla ja vieden seuraavat hieman selvemmällä erolla. Mikko pääsi juoksuttamaan Rahulia ja teki tarkkoja ratkaisuja hyökkäyspaikoista. Toisessa välierässä kohtasivat Harry ja Topias. Topias tiesi miten Harrya vastaan kannattaa pelata – vauhti pois pallosta, korkeana taakse ja Harryn kovista lyönneistä pallo eteen. Kaava toimi pääasiassa hyvin. Toisessa erässä Harryn onnistui horjuttaa Topiasta ehkä astetta tarkemmalla takakenttäpelillä, mutta ottelu kuitenkin 11-4, 11-9, 11-4 Topiakselle.

Pronssiottelu oli ehkä päivän tasaisin ja varmasti pisin. Rahulilla ja Harrylla oli aluksi hieman ongelmia mahtua yhtä aikaa kentälle heilumaan, mutta loppua kohden ottelu rauhoittui. Aluksi Harrylla karkaili pallot enemmän keskelle ja Rahul pääsi hyökkäämään, mutta Harry sanoi ottelun jälkeen reagoineensa tähän ja pystyneensä tarkentamaan peruslyöntejään. Tuomarina toiminut Mikko sanoi, että ensimmäisessä erässä jo näki, että viidenteen mennään! Näin kävi ja Harry vei pidemmän korren. Rahul totesi ottelun jälkeen että ”I gotta get fit!”, joten ehkä kestävyysominaisuudet lopulta ratkaisivat. Pronssi varmaan kelpaa Harrylle, joka olisi voinut pelata myös M50-sarjassa!

Miesten finaalissa kohtasivat treenikaverit ja ESRC II -liigajoukkueen pelurit Topias ja Mikko, kun ykkösjoukkueen pelaajat loistivat tällä kertaa poissaolollaan. Kumpi vie voiton, Topiaksen kunto ja nopeus vai Mikon tarkkuus ja peliäly? Pysyykö Topiaksen pelikuvio kasassa? Hyytyykö Mikko? Lyökö Topias tyhmiä boasteja? Lyökö Mikko peltiin? Nähtiin varsin hyvätasoista ja uskoakseni ajoittain viihdyttävääkin squashia – jonkinverran yleisöäkin oli vielä paikalla sitä todistamassa. Kolme tasaista erää noudatti periaatteessa samanlaista kaavaa – Mikko hallitsi ajoittain ja pääsi tekemään pisteitä ansaituista hyökkäyspaikoista, mutta Topiaksen peruslyönti pysyi varsin tarkkana ja hän ehti usein vielä siihen yhteen ratkaisevaan lyöntiin, josta pääsi lyömään melkein tyhjään kenttään. Myös Topias onnistui ajoittain hyvin hyökkäämään killeillä ja viivytyksillä. Kunto-ominaisuudet olivat ehkä ratkaisevimmat – Mikko väsyi hieman, ja päätyi alakynteen jäädessään aavistelemaan. Ottelu Topiakselle 3-0 ja näin saatiin myös miesten puolella uusi mestari!

Miehet_kilpa_2015

2. Mikko Rautiola 1. Topias Aalto 3. Harry Lilja

Ensimmäisellä kierroksella miesten kilpasarjasta pudonneet pelasivat kaikki kaikkia vastaan -sarjan, jossa kokemus oli valttia: viidennen sijan saalisti Ilkka Moilanen ennen nuorta Joel Roustetta, seitsemänneksi tuli Joonas Kylliäinen, joka voitti ensimmäistä kertaa squashkilpailuihin osallistuneen Niko Rousteen eli Joelin isän.

Miehet 50 -sarjassa pelattiin viiden pelaajan sarja paras kolmesta. ESRC:n rankinglistaan pohjautuneet sijoitukset pitivät kutinsa: Guy Sundman jätettiin viidenneksi, Olli Koskiniemi onnistui voittamaan Guyn 2-1 ja saalistamaan kolmanneksi tulleelta Kari Aallolta erän, Karikin hätyytteli ihan kunnolla sekä Erkki Pyrettä että Harri Pohjaa kolmieräisissä otteluissa, mutta jäi lopulta alakynteen. Erkki ja Harri kohtasivat ratkaisuottelussa, jonka Harri vei 11-7, 11-7 ja nappasi mestaruuden itselleen häviten vain yhden erän koko kisassa! Tämä sarja pelattiin pääasiassa neloskentän bunkkerissa, joten ottelut jäivät valitettavasti vähemmälle seurannalle.

Miehet_50_20152.Erkki Pyre 1.Harri Pohja 3.Kari Aalto

Naisten kuntosarjaan oli ilahduttavasti ilmoittautunut neljä pari vuotta pelannutta kaverusta sunnuntain ja tiistain aikuisvalmennusryhmistä. Paremmuusjärjestys ratkesi peliominaisuuksiltaan tasaisten leidien kesken ehkä pitkältki psykologisilla ominaisuuksilla – kilpailutilanteet ovat heille kaikille vielä uusia. Rohkeasta mukaantulosta ja turnauskestävyyden riittämisestä pikkujouluihin asti myös Taistelijan malja annettiin salaisen komitean toimesta tähän sarjaan!

Naiset_kunto_2015

3.Morgan Xiao-Berglund 2. Tatyana Storyalenkova 4.Amna Khawaja 1.Heidi Rontu

Heidi_ja_Topias

Heidi Rontu, Taistelijan Malja 2015

Mestaruuksien selvittyä iltaa jatkettiin Lauttasaaren Casa Maressa hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Tunnelma oli mukava, ja yksi tähtihetkistä oli Taistelijan Maljan luovuttaminen naisten kuntosarjan voittajalle Heidi Rontulle, joka piti samalla hienon puheen kehuen lämmintä ilmapiiriä koko seurassa. ”First lady” Tiina Koivu oli myös suunnitellut jännittävän lahjanjakoleikin ”Valkoinen elefantti”, jossa pääsi varastamaan toisten lahjoja… Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tästä on hyvä jatkaa ESRC:n jäsenenä kohti vuotta 2016!

Raportoi kilpailujen johtaja Topias Aalto

 

    Kommentoi artikkelia »»

    Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja