ESRC:n joukkueiden squashliigakierros 28.2.2015

ESRC III Merihassa  (Kari oli ehtinyt livahtaa!)

ESRC III Merihassa (Kari oli ehtinyt livahtaa!)

ESRC II: Topias, Tommi, Mikael, Pate. Ville ehti jo lähteä.

ESRC II: Topias, Tommi, Mikael, Pate. Ville ehti jo lähteä.

ESRC II ja III pelasivat ykkösdivarin päätöskierroksen Merihaassa ja ottivat lohkossaan kaksoisvoiton!

ESRC II Merihaassa – lohkovoitto tuli ja karsinnat tiedossa!

Viimeiselle kierrokselle saatiin jälleen hyvä joukkue kasaan. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella vahvuudessa oli myös Mikael Sirén, joka skoutattiin joukkueeseen Sm-kisoissa. Ykkösenä pelasi Topias Aalto, kakkosena Tommi Lind, kolmosena Ville Salkala ja rankkaamattomana mustana hevosena Pate Nyström.

Ensin oli vastassa oman seuran kolmosjoukkue. Ikään kuin seurailta Merihaassa siis. Nelosten pelissä Mikael hoiteli ylivoimaisesti Kari Juntusen. Kolmosten peli oli ennakkoasetelmaltaan tasaisempi, mutta Ville hoiteli suoraan kolmessa erässä Tuomo Pohjamiehen. Kakkosena Tommi ei antanut myöskään mahdollisuuksia Touko Juntuselle, vaan hänen hyökkäyspelinsä toimi tarkasti ja oli liikaa Toukolle, joka ei ole nyt keväällä harjoitellut ilmeisesti kovin paljon.

Ykkösten matsissa olivat kapteenit vastakkain ja Topiaksella oli vastassa Harry Lilja ties kuinka monetta kertaa vuoden sisään. Vaikka ne vuoden edelliset kohtaamiset olivatkin päättyneet Topiaksen voittoon, niin tiedossa oli, että Harrya vastaan täytyy voittaakseen aina pelata todella hyvin, sillä miehen peruspeli on sitä luokkaa, että ilmaiseksi ei tule mitään. Stoppareilla ja boasteilla kuitenkin pystyy yleensä tekemään tehokkaasti pisteitä Harrya vastaan, jos on nopeasti pallossa. Nyt ensimmäisessä erässä tuli Harryn lyhyeksi jääneistä peruslyönneistä lyötyä liian monta stopparia peltiin ja ensimmäinen erä lipsahti Harrylle. Hän myös pelasi huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi viime kohtaamisessamme Turussa. Linjat olivat yleensä mitassa ja rytmi oli hallussa – vaikeampaa oli päästä sotkemaan Harryn peliä hidastamalla, varsinkin kun Merihaan kenttä oli todella nopea ja lattia kulunut niin, että Harryn matalat killit suhahtivat siitä lähes vaakana. Toisessa erässä sitten Topiaksella oli piristymisen merkkejä ja se tulikin kotiin. Hyökkäyspeli ei kuitenkaan tahtonut löytä, ja kolmannessa se johti turhautumisiin… ja hiljalleen pieni squashväsymys Sm-kisahuuman jälkeen ja turha kiroilu ja kiukuttelu saivat yliotteen Topiaksesta, jolla oli ollut aamusta asti hieman ongelmia latautua tähän matsiin. Harry piti pelinsä tarkkana ja tasaisena, ja niin lipsahti piste kolmosjengille erälukemin 1-3.

Sitten oli vastassa Turku. Nelospelaajana Pate selvitti helposti Juha Kuuluvaisen, ja kolmosten matsissa pelattiin myös yhtä maalia, kun Mikael juoksutti Timo Ahlroosia. Tommi sai vastaansa etukäteen hankalan racketlontaustaisen Olli Marjamäen, joka on kiusannut jatkuvasti koviakin pelimiehiä kuten Tero Timbergiä ja tällä kierroksella viiden erän verran Ilkka Aartoa. Tommi pelasi kuitenkin taktisesti hyvin järkevästi ja osasi katkaista rallit hyvillä etukentän lyönneillä niin, että ”Opa” ei päässyt roikkumaan mukana, vaan ottelu tuli kolmessa erässä meille. Ykkösenä Turulla oli Tuomas Kuuluvainen. Topias päätti, että nyt sen hyökkäyspelin täytyy löytyä tai jos ei löydy niin sitten en ala. Matsien välissä yksinlyöntinä stoppareita… Ja kun matsi alkoi, niin korkeintaan yksi linja taakse ja sitten saman tien kohti etunikkejä. Hermot pitivät, stopparit olivat suunnilleen maalissa ja tyylikäs 3-0 -voitto varmaan noin kolmen lyönnin ralleilla keskimäärin. No ei nyt ihan, välillä tarvittiin vähän duuniakin, mutta kuitenkin. Täytyy kyllä sanoa, että Tuomaskaan ei ihan parastaan esittänyt, pelikunto on ollut kovempikin, kun on kohdattu kausi-pari sitten.

Kierrokselta yhteensä seitsemän voittoa kahdeksasta ottelusta ja lohkovoiton varmistus. Karsimme siis Sm-sarjapaikasta 18.4, vastaan saamme Kouvolan ykkösen ja Mikkelin kakkosen. Pelaajamateriaalimme on karsintaan hyvä, jos poissaoloilta vältytään ja hyvin treenataan. Vastustajillakin tosin kovia pelimiehiä riittää. Liigassa pärjäämistä ajatellen pitäisi ehkä muutama jonkinlainen hankinta tehdä, jotta ESRC pystyisi menestyksekkäästi kahta joukkuetta korkeimmalla sarjatasolla pyörittämään. Kiitos koko joukkueelle tästä kaudesta, joukkuehenki on ollut hyvä, on ollut mukava pelata ja katsoa hyviä pelisuorituksia!

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Raportoi Topias

 

ESRC III Merihaassa, kauden tulos 2. sija DIV I A:ssa, heti ESRC II jälkeen

ESRC III kokoonpanolla Harry, Touko, Tuomo ja Kari suuntasivat kohti Merihaan squashpyhättöä.

Tällä kertaa telakalla oli Basse selkäongelmien takia ja Mika itsepäisen flunssan takia. Kauden alussa joukkueen keski-ikä oli 24v, kummasti on joukkue saanut kokemusta ja vanhentunut kauden aikana, viimeisen kierroksen keskimääräinen pelaajan ikä n. 43v! Pelillisesti ESRC III joukkue pärjäsi taas hyvin, saldona yksi voitto ja yksi tappio. Viimeksi Kivenlahdessa kaksi kertaa hävinnyt kapteeni Harry sai nyt revanssin ja voitti molemmat ottelunsa tällä kertaa.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui divaria johtava rakas oman seuran joukkue, eli ESRC II, olo oli kun seuraillassa konsanaan! Nelosen matsissa varamiehenä viime hetkellä mukaan kutsuttu Kari joutui mahdottoman tehtävän eteen, kun vastaan asettui takavuosien junnuvirtuoosi Mikael Sirén. Ottelu Mikaelille selkeästi 3-0. Kolmosten matsissa Tuomo sai aikaan tasaisen väännön Salkalan Villen kanssa, mutta erävoitto jäi tällä kertaa haaveeksi. Ykkösten matsissa tapahtui päivän yllätys, Harryn lyönnit kulkivat sopivan tarkasti ja Aallon Topias pelasi hieman epävarman tuntuisesti, enempää ei tarvittu ja ottelu kirjattiin Harrylle 3-1. Junioripäällikkö Lindin Tommi vei Toukoa kakkosten matsissa määrätietoisin ottein, ottelu Tommille 3-0. Koko ottelu odotetusti ESRCII:lle 3-1.

Lyhyen paussin jälkeen vastaan asettui HSRC II, kauden tulosten perusteella divisioonan jumbojoukkue. Kari sai nyt hieman helpotusta, kun vastustaja Esa Sutelainen oli sentään samaa ikäluokkaa, kaksi erää Kari sinnitteli hyvin 8:aan pisteeseen, mutta viimeisessä erässä Esa sitten löi lumierän tauluun, ottelu siis 3-0. Tuomo tarjosi sitten varsinaisen jännitysnäytelmän Jukka Havasteen kanssa, neljännessä erässä Tuomo oli jo ottelupalloissa, mutta Jukka ei antautunut, vaan vei erän 16-14 ja mentiin viidenteen, ratkaisevaan erään. Tuomo piti pintansa ja toi työvoiton kotiin 12-10 pistein. Seuraavaksi Harry sai pelata jo neljännen kisaottelun reiluun kolmeen kuukauteen Jussi Vikströmiä vastaan. Joka kerta ulottuva Jussi on pistänyt paremmin kampoihin, tällä kertaa Harry selvisi säikähdyksellä, neljä erää pelattiin aivan tasoissa, viides sitten Harrylle 11-3. Kakkosten ottelussa Touko piti kokenutta Petteri Repoa pienen, mutta selvän etäisyyden päässä ja löi pöytään 3-0 voittolukemat. Matsi tiukkien käänteiden jälkeen ESRC III:lle 3-1.

Kauden tuloksena ESRCIII saavutti 2. sijan aika kovassa DIV IA –lohkossa. Tulosta voidaan pitää erittäin hyvänä, kiitos koko joukkueelle! Kauden aikana joukkuessa pelasivat Harry Lilja, Touko Juntunen, Mika Laakkonen, Sebastian Lilja, Tuomo Pohjamies ja Kari Juntunen. Kapteeni kiittää ja toivottaa kaikille hyvää kevätkautta, syksyllä kasataan joukkueet taas uusien mittelöihin!

Ottelutulokset ja sarjatilanne squash.fi:ssä.

Raportoi Harry

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja