Junnujen Tonttucup 14.12.2014

Junnu_tonttucupESRC:n jo lähes legendaariseksi muotoutunut syyskauden kohokohta, eli Juniorien Tonttucup pelattiin sunnuntaina 14.12. Ilmoittautuneista 45 juniorista sairasteluiden takia paikalle saapui 40 junioria. Mukana oli myös lukuisia pikkusiskoja ja –veljiä, ja totta kai tärkeimpiä tukijoukkoja, eli vanhempia.

ryhmakuva_cropped_500px

Katso lisää kisakuvia Google+:ssa.

Ohjelmassa oli siis itse kilpailut, mutta myös arpajaiset, varustemyyntiä, pallotutka, squashkoululaisten taitorata sekä kokonaan uusittu temppurata.

Temppuradasta mainittakoon sen verran, että se piti sisällään muun muassa sikiöasennossa kierimistä, ja toki myös perinteisen piparinsyöntiosuuden (tämä tuntuu olevan allekirjoittaneelle aina yhtä haastavaa). Päivän päätteeksi myös Joulupukki kerkesi joulukiireistään huolimatta paikalle.

Kilpailut pelattiin tällä kertaa neljässä luokassa. Alle 9- ja 11-vuotiaat tytöt ja pojat yhdistivät voimansa ja pelasivat 8 pelaajan Monrad-kaavion. Samoin tekivät alle 15-vuotiaat tytöt ja pojat. Alle 13-vuotiaita poikia oli sen verran monta, että pelasimme peräti 16 pelaajan Monradin (harmittavan moni tosin sairastui juuri kilpailun kynnyksellä, ja joutui viime tinkaan perumaan osallistumisensa). Alle 17- ja 19-vuotiaat pelasivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa tasoituskilpailun. Hyrskeen Markun loistavalla tasoitussysteemillä (saa kysyä ja käyttää, mut ei oo pakko) saatiin vähän virkistystä tavallisen tylsään pelitapaan, ja tuloksetkin saattavat olla jossain määrin yllättäviä!

Kilpailun lopputulokset:

T9+T11+P9+P11
1. Kaius Puura
2. Nea Ollikainen
3. Jane Kotila
4. Joakim Söderström
5. Alex Hertell
6. Jere Hopealehto
7. Jonas Ylitalo

P13
1. Leo Paatelainen
2. Axel Ollikainen
3. Pontus Nastolin
4. Juuso Kotila
5. Ville Eskola
6. Jaakko Rouste
7. Aleksi Leskijärvi
8. Henri Puura
9. Teemu Mäntylä
10. Juho Rissanen
11. Christian Lilja

T15+P15
1. Tommi Mäntylä
2. Santeri Poussa
3. Johanna Penttilä
4. Atte Marttinen
5. Joose Leppänen
6. Ella Heikkilä
7. Elsa Korpeinen
8. Iiris Aalto-Setälä

Tasoituskisa
1. Joel Pennanen
2. Javed Ali
3. Jenni Heikkilä
4. Elias Korhonen
5. Cecilia Lilja
6. Inka Luhtala
7. Mika Laakkonen
8. Sanna Koivumäki
9. Katri Aalto-Setälä
10. Joel Rouste

Yksityiskohtaiset kisatulokset löydät täältä.

Myös pallotutkassa, temppuradassa ja squashkoululaisten taitoradassa oli mukana pientä kilpailua.

Pallotutkan kolme kovinta tykittäjää olivat:
1. Elias Korhonen 199km/h
1. Mika Laakkonen 199 km/h (pallotutkamme ei osaa näyttää tuon kovempia lukemia…)
3. Tommi Mäntylä 177 km/h

Temppuradan kolme nopeinta olivat:
1. Joel Rouste 20,47 s
2. Tommi Mäntylä 21,50 s
3. Santeri Poussa 25,50 s
Vertailun vuoksi Akatemianjohtajan aika (suorittajien peräpäästä) 49,63 s

Squashkoululaisten taitoradasta
puolestaan nopeiten selvisivät:

1. Siiri 29,6 s
2. Sakke 30,5 s
3. Jonas 33,5 s

Jouluiseen tunnelmaan kuuluu tietenkin myös joulun tuoma antamisen ilo. ESRC:n perinteeseen kuuluu, että sekä kevät- että syyskauden päätteeksi junioreille jaetaan Diplomeita. Syksyllä 2014 Diplomit menivät seuraaviin osoitteisiin:

Squashkoulu
Ilopilleri: Emilia Kylmälä
Edistynyt pelaaja: Senni Salonen
Edistynyt pelaaja: Eelis Pirinen
Reilu pelikaveri: Matilda Kågström
Tsemppari: Sara Laitinen
Tsemppari: Sakari Rossi
Syksyn kehittyjä: Iiris Sipilä
Iloisin pelaaja: Lena Lärka

Squashakatemia
Tsemppari: Niko Paatero
Ahkera harjoittelija: Nea Ollikainen
Edistynyt pelaaja: Ville Eskola
Edistynyt pelaaja: Juuso Kotila
Edistynyt pelaaja: Leo Jylhä
Edistynyt pelaaja: Joose Leppänen
Edistynyt pelaaja: Aleksi Leskijärvi
Edistynyt pelaaja: Anton Niemikotka
Edistynyt pelaaja: Sanna Koivumäki
Ilopilleri: Jaakko Rouste
Ilopilleri: Leo Rinne
Kavereitten opastaja: Sofia Jääskeläinen
Kannustaja: Ida Nyström
Squashasiantuntija: Elias Korhonen
Sitkeä sissi: Henri Puura
Syyskauden pelitreeniläinen: Axel Ollikainen
Syyskauden kuntotreeniläinen: Jaakko Rouste
Syyskauden kuntotreeniläinen: Alex Hertell
Syyskauden kuntotreeniläinen: Ella Heikkilä
Syyskauden asenne: Javed Ali

Mikäli et ollut paikalla Tonttucupissa, niin EI hätää. ESRC postittaa jakamatta jääneet diplomit (toivottavasti ehtivät jouluksi, niin lahjavuoren päälle voi lisätä vielä kirsikan kakun päälle).
Päivän päätteeksi tosiaan itse Joulupukkikin tuli tervehtimään ESRC:n junnuja, ja jakoi kaikille herkullisen pienen joululahjan.

Summa summarum, Tonttucup oli jälleen mahtava tapahtuma! On hienoa, että ESRC:n junioriperhe (pienemmät ja isommat + vanhemmat) kokoontuu yhdessä nauttimaan squashin parhaista hetkistä. Vilahtipa paikalla muuan junioreiden maailmanmestarikin (vuosimallia 1991!). Ensi vuonna taas uusi Tonttucup ja uudet kujeet!
Paljon kiitoksia kuluneesta vuodesta! Ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Raportoi Tommi Lind
Akatemian johtaja

P.S. Tiistaina vielä kuntotestit ja sitten syyskausi on virallisesti taputeltu! Keskiviikkona 7.1.2015 alkaa kevätkausi, tervetuloa mukaan!

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja